»Pyydän anteeksi», sanoi toinen säpsähtäen.
»Ei tee mitään», vastasi mr Meagles.
He kävelivät äänettöminä kerran edes ja takaisin muurin varjossa, nauttien karanteenirakennusten ollessa siksi korkealla siitä raikkaudesta, jota merituuli saattoi tarjota kello seitsemän aamusella. Mr Meaglesin toveri jatkoi taas keskeytynyttä puhelua.
»Saanko kysyä teiltä», sanoi hän, »mikä nimi —»
»Tattycoramilla on?» pisti mr Meagles väliin. »Minulla ei ole aavistusta siitä.»
»Ajattelin», virkkoi toinen, »että —»
»Tattycoram?» arvaili mr Meagles taas.
»Kiitos — että Tattycoram oli nimi; ja olen usein ihmetellyt sen outoutta.»
»Katsokaas, asia on niin», vastasi mr Meagles, »että mrs Meagles ja minä olemme käytännöllistä väkeä».
»Sen olette usein maininnut hauskojen ja mielenkiintoisten keskustelujemme aikana kävellessämme edes takaisin näillä kivillä», virkkoi toinen ja pieni hymy kirkasti hänen tummia, totisia kasvojaan.