»Käytännöllistä väkeä. Niinpä kerran, viisi, kuusi vuotta
takaperin, veimme Petin Lastenkodin kirkkoon — olettehan kuullut
Löytölastenkodista Lontoossa? Samanlainen laitos kuin Lastenkoti
Pariisissa.»
»Olen nähnyt sen.»
»Hyvä! Eräänä päivänä veimme Petin sinne kuulemaan musiikkia — sillä, käytännöllistä väkeä kun olemme, pidämme elämämme tehtävänä näyttää hänelle kaikkea, mikä voisi huvittaa häntä — ja silloin äiti (nimitän mrs Meaglesia tavallisesti äidiksi) alkoi itkeä niin, että meidän täytyi saattaa hänet ulos. 'Mikä sinun on, äiti?' kysyin minä saatuamme hänet hiukan rauhoittumaan; 'sinä peloitat Petin, rakkaani'. 'Tiedän sen, isä', vastasi äiti, 'mutta juuri siksi, että rakastan häntä niin suuresti, tuli tuo ajatus mieleeni'. 'Mikä ajatus tuli mieleesi, äiti?' 'Voi, hyvä Jumala!' huudahti äiti ja puhkesi uudelleen itkemään, 'kun katselin noita pitkiin riveihin järjestettyjä lapsia, jotka vetosivat tuntemattomista maallisista isistään meidän kaikkien suureen taivaalliseen isäämme, kuvittelin, että joku onneton äiti joskus tulisi tänne katselemaan näitä nuoria kasvoja ja etsimään niiden joukosta sitä lapsiraukkaa, jonka hän on toimittanut tähän kurjaan maailmaan ja joka ei milloinkaan saa oppia tuntemaan äitinsä rakkautta ja suudelmaa, äitinsä kasvoja ja ääntä, ei edes äitinsä nimeä!’ No, siinä ilmeni äidin käytännöllisyys, ja minä sanoinkin sen hänelle. Sanoin: ’Äiti, tuossa ilmeni taas sinun käytännöllisyytesi, rakkaani'.»
Toinen myönsi sen ja näytti hiukan liikutetulta.
»Seuraavana päivänä sanoin äidille: 'No, äiti, nyt ehdotan sinulle jotakin, johon otaksun suostuvasi. Ottakaamme yksi noista lapsista luoksemme palvelustytöksi Petille. Me olemme käytännöllistä väkeä. Niin että jos huomaamme hänen mielenlaatunsa hiukan puutteelliseksi tai hänen tapansa hiukan eroaviksi omistamme, niin tiedämme, mitä kaikkea meidän on otettava huomioon. Tiedämme, että hän on jäänyt osattomaksi lukemattomista vaikutteista ja kokemuksista, jotka ovat olleet tekijöinä meidän kasvatuksessamme — ei hänellä ole ollut vanhempia eikä sisaruksia, ei omaa kotia, ei joulupukkia eikä haltiatarkummia. Tällä tavalla saimme Tattycoramin luoksemme.’»
»Entä itse nimi —»
»Totisesti!» huudahti mr Meagles, »senhän olin aivan unohtaa. Niin, lastenkodissa sanottiin häntä Harriet Beadleksi — se oli tietysti vain mielivaltaisesti valittu nimi. No, Harrietin muutimme Hattyksi ja tämän taas Tattyksi, sillä käytännöllisiä kun olemme, arvelimme leikillisen nimen olevan hänelle jotakin uutta ja vaikuttavan lempeämmin ja suostuttelevammin, ymmärrättehän? Mitä Beadle-nimeen tulee, niin on sanomattakin selvää, ettei se tullut kysymykseenkään. Kaitsija [Beadle merkitsee kaitsija, suntio. — Suom.] on olento, jota on miltei mahdoton sietää; hän on virkavaltaisen ylimielisyyden ja järjettömyyden perikuva; virkapuvussaan, iso keppi kädessä edustaa hän meidän englantilaisten vastenmielisyyttä luopua joutavuuksista senkin jälkeen kun jokainen on huomannut niiden joutavuuden. Oletteko äskettäin nähnyt kaitsijaa?»
»En; olen elänyt enemmän kuin kaksikymmentä vuotta Kiinassa.»
»Älkää sitte», kielsi mr Meagles vilkkaasti, laskien etusormensa toverinsa rinnalle, »älkää millään muotoa ruvetko tekemisiin sellaisen kanssa, jos vain voitte välttää. Kun vain näen kaitsijan täysissä tamineissa astelevan katua jonakin sunnuntaina köyhäinkoulu-luokan etunenässä, katson velvollisuudekseni kääntyä ja juosta tieheni, jotten löisi häntä. Koska Beadle-nimi ei siis voinut tulla kysymykseen ja koska Löytölastenkodin perustaja oli ollut hyvä, siunattu ihminen, nimeltä Coram, niin annoimme lemmikkimme pienelle palvelustytölle hänen nimensä. Toisinaan hän oli Tatty, toisinaan Coram, kunnes keksimme yhdistää nuo molemmat nimet, ja nyt hän aina on Tattycoram.»
»Tiedän», sanoi toinen, kun he taas olivat kävelleet kertaalleen edestakaisin äänettöminä ja seisseet hetken muurin luona katsellen merelle ja nyt taas jatkoivat kävelyään, »että tyttärenne on teidän ainoa lapsenne. Saanko kysyä — en tee sitä nenäkkäästä uteliaisuudesta, vaan sentähden että olen viihtynyt niin hyvin seurassanne enkä kenties enää saa vaihtaa sanaakaan kanssanne tässä sokkeloisessa maailmassa ja että haluan säilyttää teidät ja perheenne tarkoin muistissa — saanko kysyä teiltä, enkö ole ollut oikeassa saadessani kelpo vaimonne puheista sen käsityksen, että teillä on ollut muitakin lapsia?»