Huomatessaan nämä erehdyksensä tuli hän vain yhä neuvottomammaksi, muttei voinut olla alituisesti vilkaisematta Clennamiin. Ja kun tämä puhui jotakin, pelästyi onneton nuorukainen ilmeisesti, luullen Clennamin jonkin ovelan käänteen kautta alkavan taas kysellä ja tiedustella jotakin.
Epätietoista oli sentähden, oliko päivällisistä huvia kenelläkään muulla kuin mr Meaglesilla. Mutta hän kyllä nautti nuoren Barnaclen läsnäolosta. Samoin kuin sadussa pullollinen kultavettä maahan kaadettuna tulvahti kokonaiseksi lähteeksi, samoin näytti mr Meaglesin mielestä koko sukupuun tuoksu tulvahtavan hänen pöytäänsä tämän pienoisen Barnacle-vesan mukana. Sen läheisyydessä haalistui ja laimeni mr Meaglesin avomielinen, kirkas ja vilpitön olemus; hän ei ollut vapaa, hän ei ollut luonnollinen, kuten tavallisesti, hän pyrki johonkin, mikä ei kuulunut hänelle; hän ei ollut oma itsensä. Kuinka outo omituisuus tämä olikaan mr Meaglesin kaltaisessa miehessä ja voisiko ajatella mahdolliseksi toista samanlaista tapausta!
Sateinen sunnuntaipäivä kului viimein sateiseksi illaksi, ja nuori Barnacle ajoi kotiinsa vuokravaunuissa, poltellen mietoa savuketta. Sietämätön Gowan käveli kotiinsa sietämättömän koiransa kanssa. Pet oli koko päivän rakastettavasti pannut parastaan tullakseen hyväksi ystäväksi Clennamin kanssa, mutta tämä oli aamiaisesta alkaen pysynyt hiukan jäykkänä nimittäin olisi pysynyt, jos olisi rakastanut Petiä.
Clennamin tultua huoneeseensa ja heittäydyttyä tuoliinsa takan ääreen, koputti mr Doyce ovelle ja tuli sisään, kynttilä kädessä, kysyäkseen, mihin aikaan seuraavana päivänä Clennam aikoi palata kotiin. Kun tämä kysymys oli ratkaistu, sanoi Clennam jotakin Gowanista, joka hyvinkin olisi askarruttanut hänen ajatuksiaan, jos olisi ollut hänen kilpailijansa.
»Ne eivät ole erikoisen loistavia tulevaisuudentoiveita taidemaalarille», huomautti Clennam sitten.
»Eivät», myönsi Doyce.
Tämä seisoi kynttilä kädessä, toinen käsi taskussa ja tuijotti liekkiin, kasvoillaan tyyni tietoisuus siitä, että heillä vielä oli jotakin sanottavaa tähän asiaan.
»Olin huomaavinani, että kelpo ystävämme muuttui ja että hänen hyväntuulisuutensa katosi, kun Gowan ilmestyi tänne tänä aamuna», huomautti Clennam taas.
»Niin kyllä», vastasi Doyce.
»Mutta niin ei käynyt hänen tyttärensä», sanoi Clennam.