»Olen rohjennut, sir, tuoda —»
»Kuinka?» Tähän tultaissa kohotti Marshalsean isä silmäkulmiaan ja muuttui herttaisen ja hymyilevän hajamieliseksi.
»— muutaman sikaarin, sir.»
»Oh!» (Ylenmäärin hämmästyneenä.) »Kiitos, nuori John, kiitos. Mutta pelkään todellakin olevani liiaksi — Eikö? No, en sano sitten mitään siihen. Tehkää hyvin ja pankaa ne tuohon uuninreunalle, John. Ja käykää istumaan, käykää istumaan. Ettehän te ole vieras täällä, John.»
»Kiitos, sir, enpä suinkaan. — Miss», nuori John käänteli, käänteli suurta hattuaan vasemmassa kädessään kuin hitaasti pyörivää hiirenloukkua, »miss Amy kaiketi voi hyvin, sir?»
»Kyllä, John, kyllä; oikein hyvin. Hän on ulkona.»
»Todellako, sir?»
»Kyllä, John. Miss Amy on lähtenyt kävelylle. Minun nuorisoni liikkuu paljon ulkona. Mutta onhan se luonnollista heidän iällään, John.»
»Niin kyllä, aivan niin, sir.»
»Kävelylle. Kävelylle. Niin.» Hän naputteli hajamielisenä pöytää ja vilkaisi ikkunaan. »Amy on mennyt kävelemään Iron Bridgelle. Hän on viime aikoina erikoisesti mieltynyt Iron Bridgeen ja näkyy kävelevän siellä mieluummin kuin missään muualla.» Sitte jatkoi hän taas keskustelua. »Isänne ei lienekään nyt virantoimituksessa, John?»