Marshalsean isä vilkaisi ohikulkevaan velkavankiin, jonka kanssa hän oli hyvä tuttu, ikäänkuin sanoakseen: »Heikko vanha mies, tämä tässä; mutta hän on minun veljeni, sir, minun veljeni, ja luonnon ääni on voimakas.» Ja tarttui veljen kuluneeseen hihaan estääkseen häntä törmäämästä pumpun tankoa vastaan. Hän olisi ollut täydellinen veljellisenä ohjaajana, filosofina ja ystävänä, jos vain olisi estänyt veljensä joutumasta rahalliseen perikatoon sen sijaan että saattoi hänet siihen.
»Luulenpa, että menen kotiin nukkumaan, William», sanoi hänen hellän huolenpitonsa esine; »minua tuntuu väsyttävän».
»Rakas Frederick», vastasi toinen. »Älä viivy minun tähteni ei sinun pidä uhrata mielitekojasi minun hyväkseni.»
»Valvominen myöhään, kuuma ilma teatterissa ja ikä ovat heikontaneet minua», selitti Frederick.
»Rakas Frederick», vastasi Marshalsean isä, »hoidatkohan sinä itseäsi kyllin huolellisesti? Ovatkohan elämäntapasi yhtä säntilliset ja järjestelmälliset kuin — esimerkiksi minun? En tahdo enää palata äsken mainitsemaani pieneen omituisuuteesi, mutta hankitkohan sinä itsellesi kylliksi liikuntoa ja raitista ilmaa, Frederick? Tämä kävelypaikkahan on aina käytettävissäsi. Mikset käytä sitä säännöllisemmin?»
»Ohhoh!» huokasi toinen. »Kyllä, kyllä, kyllä, kyllä.»
»Mutta ei hyödytä sanoa kyllä, kyllä, rakas Frederick», tiukkasi Marshalsean isä lempeässä viisaudessaan, »ellet myöskin tee sitä, mihin myönnyt. Ajattelepas minua. Olen hyvä esimerkki tässä suhteessa. Aika ja pakko ovat opettaneet minulle kuinka menetellä. Määrättyinä päivän tunteina tapaat minut kävelyllä, huoneessani, seurusteluhuoneessa, lukemassa sanomalehtiä, vastaanottamassa vieraita, syömässä ja juomassa. Olen opettanut Amylle vuosien kuluessa, että minun täytyy esimerkiksi saada ruokani täsmällisesti määrättyinä aikoina. Amy on kasvanut siinä tietoisuudessa, että nämä järjestelyt ovat erittäin tärkeitä, ja tiedäthän kuinka hyvä tyttö hän on.»
Veli huokasi vain taas kompuroidessaan edelleen: »Ohhoh. Niin, niin, niin, niin.»
»Rakas ystävä», sanoi Marshalsean isä pannen kätensä hänen olkapäällensä ja laskien lempeästi leikkiä hänen kanssaan — lempeästi vain rakkaan veliparan heikkouden tähden, »sinä sanoit samaa äsken, eikä se paljoa ilmaise, vaikka saattaisikin merkitä paljon. Jospa voisin hiukan reipastuttaa sinua, Frederick; olisit sen tarpeessa.»
»Kyllä, William, kyllä. Epäilemättä», vastasi toinen kohottaen sameat silmänsä veljen puoleen. »Mutta minä en ole samanlainen kuin sinä.»