Viimein saapuivat he pölypilveen, jossa joukko ihmisiä sekaisin hyppeli ja liikkui ja jossa näkyi sellainen käsittämätön sekamelska hirsiä, orsia, tiilimuureja, nuoria, rullia, sellainen kaasuvalon ja päivänvalon sekoitus, että olisi voinut luulla joutuneensa katsomaan luomakunnan kudosta nurjalta puolen Pikku Dorrit, yksin jääneenä ja saaden survaisuja joka hetki, oli ihan sekaisin, kun hän kuuli sisarensa äänen.
»Mitä ihmeitä, Amy, mikä sinut tänne toi?»
»Tahdoin tavata sinua, Fanny kulta, ja koska minun on huomenna oltava työssä koko päivä ja tiesin sinun olevan kiinni tänään koko päivän, niin arvelin —»
»Mutta ajattele, että sinä tulit tänne, Amy. Enpä olisi uskonut!» Toivottaen sisarensa näin vähemmin ystävällisesti tervetulleeksi saattoi Fanny hänet avonaisemmalle paikalle tomupilvessä, jossa joukko kultakoristeisia tuoleja ja pöytiä oli koottu yhteen ja jossa parvi nuoria naisia istui, mikä missäkin, jutellen. Kaikki nämä nuoret naiset olivat myös vannehtimisen tarpeessa ja kurkkailivat yhtä mittaa eri tahoille.
Juuri kun sisarukset saapuivat paikalle, kurkisti muuan uninen poika, skotlantilaislakki päässä, erään vasemmanpuolisen hirren takaa ja sanoi: »Ei sellaista melua, hyvät naiset!» ja hävisi. Heti sen jälkeen pisti vilkas, pitkä- ja mustatukkainen herra päänsä erään oikeanpuolisen hirren takaa ja sanoi: »Ei sellaista melua, kullanmuruset!» ja hävisi niinikään.
»Eipä olisi ikinä juolahtanut mieleeni, että sinä ilmestyisit tänne meidän joukkoomme, Amy!» sanoi hänen sisarensa. »Mitenkä osasit tulla tänne?»
»En tiedä. Se neiti, joka ilmoitti sinulle minun olevan täällä, oli niin ystävällinen, että opasti minut tänne.»
»Se on niin sinun, pienen rauhallisen olennon, kaltaista! Luulenpa, että voisit mennä minne tahansa. Minä en osaisi, vaikka tunnen maailmaa paljon enemmän.»
Perheen keskuudessa pidettiin perheselviönä, että Amy oi pieni yksinkertainen kotiolento, jolta puuttui muiden perheenjäsenten suuri ja viisas kokemus. Tätä perhesepitelmää käytettiin perhevakuutuksena hänen palveluksiansa vastaan. Niille ei pitänyt panna liian suurta merkitystä.
»No, mitä nyt olet saanut päähäsi, Amy? Sinulla on tietysti mielessäsi jotakin, joka koskee minua?» kysyi Fanny. Hän puhui aivan kuin sisar, joka oli pari kolme vuotta häntä nuorempi, olisi ennakkoluuloinen isoäiti.