Hän siveli ja silitteli vasenta silmäkulmaansa.
»Epätoivoisessa mielentilassa, jonka ainoastaan äiti — seurapiireissä elävä äiti — voi tuntea, päätin itse käydä teatterissa ja selostaa mielentilaani tanssijattarelle. Esitytin itseni sisarellenne. Huomasin ihmeekseni, että hän monessa suhteessa oli toisenlainen kuin olin kuvitellut, eikä missään niin kuin siinä, että hän vastasi minun vaatimuksiini esittämällä itse jonkinlaisia — kuinka sanoisin? — perhevaatimuksia.» Mrs Merdle hymyili.
»Minä sanoin teille, ma'am» sanoi Fanny punan kohotessa poskille, »että vaikka näittekin minut tällaisessa asemassa, olin kuitenkin niin korkealla muiden yläpuolella, että katsoin perheeni olevan teidän poikanne perheen veroisen, ja että minulla on veli, joka, jos tietäisi asianlaidan, olisi samaa mieltä eikä pitäisi tätä avioliittoa minään kunniana».
»Miss Dorrit», virkkoi mrs Merdle katseltuaan häntä kylmästi silmälasinsa läpi, »juuri tämän olin aikeissa kertoa sisarellenne, noudattaakseni pyyntöänne. Olen kiitollinen siitä, että niin tarkasti muistitte tämän ja ennätitte sanoa sen ennen minua. Heti», kääntyen Pikku Dorritin puoleen, »(sillä minä noudatan aina mielijohteita) otin renkaan ranteestani ja pyysin saada kiinnittää sen sisarenne ranteeseen, todistukseksi siitä, kuinka hyvilläni olin voidessani ottaa asian keskusteltavaksi näin ikäänkuin yhteisellä pohjalla seisten.» (Tämä oli aivan totta: mrs Merdle oli matkallaan tapaamaan miss Dorritia ostanut halvan ja korean rannerenkaan, lahjominen mielessä.)
»Ja minä sanoin teille, mrs Merdle», kertoi Fanny, »että me olemme joutuneet onnettomuuteen, mutta emme ole alhaissyntyisiä».
»Aivan niin, miss Dorrit», myönsi mrs Merdle.
»Ja minä sanoin teille, mrs Merdle», jatkoi Fanny, »että kun te puhuitte minulle poikanne ylemmästä yhteiskunnallisesta asemasta, niin voi sattua, että petyitte käsityksessänne minun syntyperästäni, ja että isäni asema niissä piireissä, joissa hän elää (mitkä ne ovat, sen tiedän itse parhaiten), on erittäin etevä ja kaikkien tunnustama».
»Aivan niin», myönsi mrs Merdle. »Ihailtava muisti.»
»Kiitos, ma'am. Kenties suvaitsette nyt kertoa sisarelleni loput.»
»Ei ole enää paljoa kerrottavaa», sanoi mrs Merdle tarkastellen rintansa leveyttä, ikäänkuin sen laajuus olisi ollut oleellisen tarpeellinen, jotta hänen tunteettomuutensa saisi kylliksi tilaa, »mutta se on sisarellenne kunniaksi. Selvitin sisarellenne tilanteen: kuinka meidän seurapiiriemme olisi mahdoton tuntea ja tunnustaa hänen seurapiiriään — joka varmaan on erittäin miellyttävä — ja kuinka perin ikävään asemaan hän täten saattaisi sen perheen, jota hän pitää niin suuressa arvossa, mutta jota meidän olisi pakko halveksia ja josta meidän (seurapiiri-velvollisuuksiemme tähden) täytyisi inhoten kääntyä pois. Lyhyesti, vetosin sisarenne kiitettävään ylpeyteen.»