»Mainitkaa, olkaa hyvä, mrs Merdle, sisarelleni siitäkin», sanoi Fanny happamesti ja heilautti koreata hattuaan, »että minulla jo oli ollut kunnia ilmoittaa pojallenne, ettei minulla enää ollut hänelle mitään sanottavaa».
»Minun olisi kenties pitänyt mainita se ensin, miss Dorrit», myönsi mrs Merdle, »mutta en ajatellut sitä, koska muistelin silloista suurta pelkoani, että poikani mahdollisesti ei hellittäisi ja teillä sittekin olisi jotakin sanottavaa hänelle. Mainitsin myöskin sisarellenne — puhun taas ei-taiteelliselle miss Dorritille — että poikani, jos menisi naimisiin hänen kanssansa, ei saisi mitään ja olisi suorastaan kerjäläinen. (Mainitsen tämän vain kertomukseen kuuluvana enkä ensinkään siksi, että otaksuisin sen vaikuttaneen sisareenne enempää kuin tällaiset seikat teennäisessä yhteiskunnassamme varovaisuuden ja oikeuden nimessä vaikuttavat jokaiseen meistä.) Lopuksi, muutamien kopeiden sanojen ja äkäisten purkausten jälkeen sisarenne puolelta, sovimme täydellisesti siitä, ettei ollut mitään vaaraa uhkaamassa; ja sisarenne oli niin kohtelias, että salli minun kunnioitukseni todistukseksi lahjoittaa hänelle pari ompelijattareni tekemää pukua.»
Pikku Dorrit näytti surulliselta ja vilkaisi huolestuneena Fannyn kasvoihin.
»Niinikään», jatkoi mrs Merdle, »on hän ollut ystävällinen ja luvannut tulla lopullisesti keskustelemaan asiasta kanssani, ja me eroamme nyt parhaassa sovussa toisillemme. Ja koska niin on», lisäsi mrs Merdle jättäen pesäsensä ja pistäen jotakin Fannyn käteen, »niin toivon miss Dorritin sallivan minun omalla tylsällä tavallani sanoa hänelle hyvästi ja toivottaa kaikkea hyvää».
Sisarukset nousivat nyt yhtaikaa, ja he seisoivat kaikki lähellä papukaijan häkkiä; lintu haukkasi nokallisen korppua, sylkäisten sen sitten suustaan, näytti pilkkaavan heitä tanssittaen pöyhkeästi ruumistansa, liikuttamatta jalkojaan, kiepsahti yhtäkkiä ylösalaisin ja laahautui kultahäkkinsä ulkoseinää pitkin julman nokkansa ja mustan kielensä avulla.
»Hyvästi, miss Dorrit, kaikkea hyvää toivotan teille», lausui mrs Merdle. »Jos pääsisimme tuvat vuotiseen valtakuntaan tai johonkin sentapaiseen, niin minä esimerkiksi saisin ilon oppia tuntemaan joukon miellyttäviä ja lahjakkaita henkilöitä, joiden seurasta nyt olen erotettu. Yksinkertaisempi yhteiskunnallinen tila olisi minulle hyvin mieluinen. Siihen aikaan, kun kävin koulua, luimme runoa, jossa sanottiin jotenkin tähän tapaan: 'Katsokaa intiaaniparkoja, te, jotka jotakin ajattelette!' Jos muutama tuhat seurapiirien jäsentä voisi ruveta intiaaneiksi, niin minäkin heti kirjoittaisin nimeni niiden joukkoon; mutta koska kuulumme seurapiireihin, niin emme voi ruveta intiaaneiksi — ikävä kyllä. — Hyvästi!»
He kulkivat portaita alas puuteripää edellään ja puuteripäitä perässään, vanhempi sisar kopeana, nuorempi nöyryytettynä, ja suljettiin ulos puuterittomalle Harley Streetille, Cavendish Squarelle.
»No?» kysyi Fanny, kun he olivat astuneet vaiti jonkun matkaa. »Eikö sinulla ole mitään sanottavaa, Amy?»
»Voi, en tiedä mitä sanoa!» vastasi Amy surullisesti. »Et kai pitänyt siitä nuoresta miehestä, Fanny?»
»Pitänyt? Hänhän on täysi hölmö.»