Laki, joka hypisteli vakuuttavaa kaksoissilmälasiansa, luuli melkein, että oli kysymys neljästä. Tässä oli tapahtunut tuollainen onnistunut laskelmiin ja yhdistelmiin perustuva pelisiirto, jonka tulosta oli vaikea arvioida. Siinä oli esimerkki laajakatseisesta tilanteen käsityksestä, johon liittyi tavallinen hyvä onni ja luonteenomainen rohkeus; sitä sai vuosisadan kuluessa ihailla vain harvoin. Mutta siinähän tuli Veljekset Bellows, joka oli ollut mukana suuressa pankkikeinottelussa ja joka ehkä tiesi jotakin lisää. Kuinka suureksi Veljekset Bellows arvioi tämän uuden voiton?
Tämä herra oli juuri menossa kumartamaan povelle ja saattoi vain ohimennen kertoa kuulleensa, että sen otaksuttiin kaiken kaikkiaan nousevan puoleen miljoonaan, mikä otaksuma tuntui sangen todenmukaiselta.
Laivasto selitti, että mr Merdle oli ihmeellinen mies. Valtiovarat pitivät häntä uutena mahtina maassa ja kykenevänä ostamaan koko alahuoneen. Piispa iloitsi siitä, että nämä rikkaudet tulvivat sellaisen miehen taskuihin, joka aina oli valmis kannattamaan seurapiirien parhaita harrastuksia.
Mr Merdle itse saapui aina myöhään tällaisiin tilaisuuksiin kuten mies, jota hänen suurten yritystensä jättiläiskynnet yhä pidättivät senjälkeen, kun muut jo olivat päässeet irti päivätöittensä kääpiökätösistä. Tällä kertaa tuli hän aivan viimeisenä. Valtiovarojen mielestä Merdlen työ näytti hiukan rasittavan häntä. Piispa sanoi iloitsevansa ajatellessaan, että rikkaudet virtasivat sellaisen miehen taskuihin, joka otti ne nöyränä vastaan.
Puuteria! Tarjoilussa oli niin paljon puuteria, että se antoi makua päivällisille. Jauhemaisia osasia sekaantui ruokalajeihin ja suuren maailman herkut saivat lisähöysteen ensiluokkaisista tarjoilijoista. Mr Merdle vei pöytään kreivittären, joka piili jossakin suunnattoman avaran puvun sisimmässä ja joka suhtautui siihen kuin liiaksi kasvaneen kaalin sydän sen paisuneeseen lehtiverhoon. Jos on lupa käyttää niin halpaa vertausta, niin puku astui portaita alas kuin paksuun silkkiin puettu nukke, eikä kukaan saattanut nähdä millainen pienokainen sitä kantoi.
Päivällisvierailla oli kaikkea, mitä he saattoivat pyytää, ja kaikkea, mitä he eivät saattaneet pyytää. Heillä oli kaikkea mahdollista katseltavaa, kaikkea mahdollista syötävää ja kaikkea mahdollista juotavaa. Toivottavasti he nauttivatkin siitä; mr Merdlen osuus ateriasta ei olisi maksanut enempää kuin kahdeksantoista pennyä. Mrs Merdle oli komea. Ylihovimestari oli hänen jälkeensä sen päivän komein laitos. Hän oli seuran pulskin mies. Hän ei tehnyt mitään, mutta hän katseli kaikkea sillä tavalla kuin vain harvat kykenivät tekemään. Hän oli mr Merdlen viime lahja suurelle maailmalle. Mr Merdle ei itse tarvinnut häntä ja joutui hämilleen joka kerta, kun tämä suuri mies katsoi häneen; mutta kyllästymätön seuraelämä tahtoi hänet — ja sai hänet.
Näkymätön kreivitär näytteli lapsekkaan tytön osaa, ja povi esiintyi ylinnä kaunotarten sarjassa. Valtiovarat sanoivat: Juno. Piispa sanoi: Judith.
Laki keskusteli hevoskaartin kanssa sotaoikeudesta. Veljekset Bellows ja korkein oikeus ottivat osaa keskusteluun. Muut pomot sanoivat sanansa hekin. Mr Merdle istui äänettömänä ja tuijotti pöytäliinaan. Tuon tuostakin joku pomo kääntyi hänen puoleensa suunnaten oman erikoisen puhetulvansa häneen; mutta se kiinnitti harvoin mr Merdlen huomiota; hän heräsi vain laskelmistaan ja kohotti lasiansa.
Kun pöydästä noustiin, oli useilla pomoilla jotakin henkilökohtaisesti sanottavaa mr Merdlelle, niin että tämän täytyi pitää pieniä vastaanottoja tarjoilupöydän luona, jonne he pysähtyivät matkallaan ovelle.
Valtiovarain osasto rohkeni uuden voiton johdosta onnitella maailmankuulua englantilaista kapitalistia ja kaupparuhtinasta (hän oli parlamentissa joskus käyttänyt tätä erikoista nimitystä, jonkatähden se helposti kerkesi hänen kielellensä). Tällaisten miesten voittojen kasvaminen tiesi isänmaan voittojen ja mahdollisuuksien kasvamista, ja osasto antoi mr Merdlen ymmärtää, että se kohotti isänmaallista tunnetta.