Arthur luki Pikku Dorritin maahan luoduista silmistä, kelle hän arvasi kirjeiden olevan osoitettuja.
»Menen sinne ja sinne. Kas niin! Sinne juuri olen matkalla», selitti Maggy. »Menen sinne ja sinne. Teillä ei, pikku äiti, ole mitään tekemistä tämän asian kanssa — vaan teillä», ilmoitti Maggy kääntyen Arthurin puoleen. »Teidän pitäisi nyt tulla sinne ja sinne, jotta voisin antaa ne teille.»
»Ei meidän tarvitse olla niin tarkkoja tässä asiassa, Maggy, Anna minulle ne tässä vain», sanoi Clennam matalalla äänellä.
»Hyvä, no, tulkaa tien poikki», vastasi Maggy äänekkäästi kuiskaten. »Pikku äidin ei pitänyt saada tietää tästä mitään, eikä hän olisi milloinkaan saanutkaan tietää mitään, jos te olisitte mennyt, sinne ja sinne ettekä olisi kulkenut ja maleksinut täällä. Se ei ole minun syyni, minun täytyy tehdä mitä käsketään. Heidän pitäisi hävetä pyytäessään minulta sitä.»
Clennam meni tien poikki ja avasi kiireesti kirjeet. Isän lähettämässä sanottiin, että kirjoittaja odottamatta oli joutunut sellaiseen outoon tilanteeseen, että oli pettynyt Citystä saapuvan rahamäärän suhteen, jota hän varmasti oli odottanut, jonka tähden hän tarttui kynäänsä, koska onnettomain olosuhteiden, nimittäin kaksikymmentä kolme vuotta (kaksinaisesti alleviivattu) kestäneen vankeuden tähden oli estetty tulemasta itse, mitä hän toisin ollen ei suinkaan olisi laiminlyönyt — hän tarttui kynäänsä pyytääkseen mr Clennamia lainaamaan hänelle kolme puntaa kymmenen shillingiä velkakirjaa vastaan, jonka hän tässä liitti mukaan. Pojan kirje arveli, että mr Clennam varmasti olisi hyvillään kuullessaan, että hän vihdoin oli saanut erittäin tyydyttävän pysyvän toimen ja sen mukana hyvät täydellisen menestyksen toiveet; mutta senkautta, ettei hän, isäntänsä satunnaisen rahapulan tähden, ollut vielä tähän päivään saakka saanut palkkaansa (tässä pulmassaan oli mainittu isäntä vedonnut hänen jalomieliseen kärsivällisyyteensä, jota hän toivoi aina voivansa osoittaa lähimmäiselleen), samoin kuin erään kavalan ystävän petollisen menettelyn takia sekä elintarpeiden nykyisten korkeiden hintojen tähden oli hän joutunut perikadon partaalle, jonne syöksyisi, ellei saisi tänä iltana kello neljännestä vailla kuuteen kahdeksaa puntaa kokoon. Tämän summan — mr Clennam iloitsisi kuullessaan sen — oli hän jo useiden hänen rehellisyyteensä lujasti luottavain ystäväin auliilla avulla saanut kokoon; puuttui vain mitätön yhden punnan seitsemäntoista shillingin neljän pennyn suuruinen erä; tämän puuttuvan erän laina, kuukauden pituinen, tuottaisi runsain määrin tavallisia siunauksellisia seurauksia.
Näihin kirjeisiin vastasi Clennam lyijykynänsä ja lompakkonsa avulla heti; hän lähetti isälle, mitä tämä anoi, ja kieltäytyi kohteliaasti täyttämästä pojan pyyntöä. Sitte käski hän Maggya viemään vastaukset perille ja antoi hänelle shillingin, jota vaille hän muuten olisi jäänyt toisen asiansa epäonnistumisen tähden.
Kun hän oli palannut Pikku Dorritin luo ja he taas olivat alkaneet kävellä, sanoi tämä äkkiä:
»Luulen, että minun on paras lähteä nyt. Minun on paras mennä kotiin.»
»Älkää olko pahoillanne», pyysi Clennam. »Minä vastasin kirjeisiin. Ei niissä mitään ollut. Kyllähän sen tiedätte. Eivät ne mitään merkinneet.»
»Mutta minä pelkään», vastasi tyttö, »jättää heitä, pelkään jättää ketään heistä yksin. Kun minä menen, turmelevat he — tahtomattaan kyllä — Maggynkin.»