»Vaikutin hyvä», vakuutti Pancks. »Asia ei koske isäntääni, sitä ei nyt voi ilmoittaa, olisi naurettavaa ilmoittaa sitä nyt; mutta hyvä se on. Halu palvella nuorta henkilöä, Dorrit nimistä», etusormi yhä varoittavasti pystyssä. »Parasta myöntää, että vaikutin on hyvä.»
»Toiseksi ja viimeiseksi, mitä tahdotte tietää?»
Mr Pancks onki muistikirjan hatusta ennenkuin kysymys oli tehty ja napitti sen huolellisesti povitaskuunsa; katsoen koko ajan suoraan Clennamiin vastasi hän lyhyen vaitiolon ja sitä seuraavan pärskähdyksen jälkeen: »Haluan täydentää tietojani joka lajia.»
Clennam ei voinut olla hymyilemättä, kun tuo pieni puhkuva höyrylaiva, joka oli niin hyödyllinen isolle kömpelölle alukselle, Casbylle, vahti ja vaani häntä aivan kuin etsien tilaisuutta hyökätäkseen ja ryöstääkseen häneltä sen, mitä halusi, ennenkuin hän ehtisi vastustaa hänen liikkeitään; tosin mr Pancksin innossa oli muutakin, joka herätti hänessä kaikenlaisia ihmetteleviä mietiskelyjä. Hetken aprikoituaan päätti hän antaa mr Pancksille tärkeimmät tiedot, jotka olivat hänen vallassaan, hyvin tietäen, että ellei tämä saanut niitä häneltä, keksisi hän varmasti keinoja hankkiakseen niitä muualta.
Sentähden hän, muistutettuaan mr Pancksille tämän vapaaehtoista selitystä, että hänen isännällään ei ollut mitään osaa asiassa ja että hänen omat aikeensa olivat hyvät (jotka selitykset pieni nokinen herrasmies mitä kiihkeimmin uudisti), avomielisesti kertoi, että hän ei tiennyt mitään Dorrit-suvusta eikä sen entisistä asuinpaikoista ja että hänen tietonsa perheestä rajoittui siihen tosiasiaan, että se näytti supistuneen viiteen henkeen, nimittäin kahteen veljekseen, joista toinen oli naimaton ja toisella, leskellä, oli kolme lasta. Heidän ikänsä hän ilmoitti mr Pancksille, mikäli saattoi arvata niitä, ja lopuksi kuvasi hänelle Marshalsean isän aseman sekä ajan ja tapausten kulun, jonka kautta hän oli saanut tämän arvon. Kaikkea tätä kuunteli mr Pancks erittäin tarkkaavasti, puhisten ja pärskien sitä rajummin, kuta mielenkiintoisemmaksi asia kävi, ja näytti siltä kuin kertomuksen tuskallisimmat kohdat olisivat herättäneet hänessä miellyttävämpiä tunteita, ja erikoista nautintoa tuotti hänelle kuvaus William Dorritin pitkästä vankeusajasta.
»Lopuksi, mr Pancks», lausui Arthur, »tahdon sanoa vain sen, että paitsi henkilökohtaisesta kunnioituksesta johtuvia on minulla muitakin syitä puhua mahdollisimman vähän Dorrit-perheestä, varsinkin äitini talossa (mr Pancks nyökäytti päätänsä) ja tietää mahdollisimman paljon heistä. Niin harras liikemies kuin te — no, mikä nyt on?»
Sillä mr Pancks oli äkkiä suorittanut tavallisen nenäpuhalluksensa harvinaisen rajusti.
»Ei mitään», vastasi hän.
»Niin harras liikemies kuin te ymmärtää täydellisesti, mitä rehellinen sopimus merkitsee. Ja minä tahtoisin tehdä kanssanne rehellisen sopimuksen, jonka mukaan te kerrotte minulle, mitä tiedätte Dorrit-perheestä, sittenkun saatte jotakin tietää, samoin kuin minä olen kertonut tietoni teille. Ehkäpä ette saa erikoisen imartelevaa käsitystä minun liiketavoistani, kun en edeltäpäin jo sanellut ehtojani», jatkoi Clennam, »mutta minä teen ne mieluummin kunnia-asiaksi. Totta puhuen, mr Pancks, olen nähnyt kauppoja tehtävän niin terävän ovelasti, että olen kyllästynyt siihen.»
Mr Pancks nauroi. »Tämä käy sopimuksesta», sanoi hän; »saatte nähdä, että minä noudatan sitä».