Bleeding Heart Yardin tavallisina kokoontumisaikoina oli tänä iltana koolla useampia pieniä ryhmiä, joiden keskuudessa yleisesti sovittiin siitä, että mr Pancks oli kova mies, jonka kanssa ei ollut hyvä asioida, ja että oli suuri vahinko, totisesti niin oli, että mr Casbyn kaltainen herrasmies oli antanut vuokrankannon hänen tehtäväkseen eikä milloinkaan joutunut näkemään häntä oikeassa valossa. Sillä (niin arvelivat Bleeding Heart Yardin asujamet) jos herrasmies, jolla oli sellainen pää sellaiset hiukset ja sellaiset silmät, ottaisi vuokrankannon omiin käsiinsä, hyvä rouva, niin ei tulisi kysymykseenkään tällainen kiusaaminen ja näännyttäminen, ja kaikki asiat olisivat, toisin päin.
Samana iltana, tuntina ja minuuttina patriarkka, joka rauhallisesti oli liukunut Yardin läpi aamupäivällä ennen kuin levottomuus oli alkanut, ilmeisesti tarkoittaen vahvistaa äsken mainittua luottamusta kiiltävään päälakeensa ja silkkikiharoihinsa — samana tuntina ja minuuttina tämä ensi luokan petkuttaja, tämä tuhattykkinen sotalaiva raskaasti paiskautui lopen uupuneen hinaajahöyrynsä pienelle telakalle kotona ja sanoi peukaloitaan pyöritellen:
»Huono päivätyö, Pancks, kerrassaan huono päivätyö! Minusta näyttää, sir, ja katson velvollisuudeksi itseäni kohtaan huomauttaa siitä pontevasti, että teidän olisi pitänyt saada kokoon paljon enemmän rahaa, paljon enemmän rahaa.»
NELJÄSKOLMATTA LUKU
Ennustuksia
Samana iltana tuli mr Plornish tapaamaan Pikku Dorritia, haluten puhutella häntä kahdenkesken, minkä toivomuksensa hän ilmaisi rykimällä niin huomiotaherättävästi kuin olisi ollut tarkoituksena osoittaa, että hänen isänsä, kun oli kysymys tyttären ompelijatartoimesta, oli kuvaava esimerkki sen selviön totuudesta, että umpisokeampia ihmisiä ei ole olemassa kuin ne, jotka eivät tahdo nähdä, minkä jälkeen molemmat hävisivät oven taakse yleiseen porraskäytävään.
»Meillä kävi tänään muuan rouvasihminen, miss Dorrit», mutisi Plornish, »ja hänen mukanaan toinen, joka on kuin vanha noita, vaikken ikinä ennen olisi sellaista nähnyt. Voi hirmu, kuinka pahasti hän katsoi ihmiseen!»
Lauhkealuontoinen Plornish ei aluksi voinut irroittaa ajatuksiaan mr F:n tädistä. »Sillä», puolustautui hän, »hän oli hapan kuin etikkapullo».
Viimein, ponnistaen lujasti, irtautui hän tästä ajatuksesta sen verran, että huomautti:
»Mutta hän ei nyt tällä hetkellä ole täällä eikä siellä. Toinen oli mr Casbyn tytär; ja jos mr Casby tulee hyvin toimeen ihmisten kanssa, paremmin kuin kukaan, ei se suinkaan ole Pancksin ansio. Sillä hän, Pancks, hän ei tule toimeen, ei totisesti, ei tule!»