Tapansa mukaan puhui mr Plornish hiukan epäselvästi, mutta tunnollisesti ja pontevasti.
»Ja mr Casbyn tytär tuli meille sanomaan», jatkoi hän, »että jos miss Dorrit tulisi tämän kortin mukaan — siinä mainitaan mr Casbyn osoite, ja Pancksilla on konttori myöskin, toisella puolen, jossa hän työskentelee, mahdotonta uskoa — niin hän tahtoisi mielellään antaa miss Dorritille työtä. Hän mainitsi erikoisesti olevansa mr Clennamin vanha ja hyvä ystävä ja toivoi voivansa olla hyödyllisenä ystävänä hänen ystävällensä. Näin hän sanoi. Koska hän tahtoi tietää, voisiko miss Dorrit tulla huomisaamuna, lupasin käydä luonanne, miss, kysymässä, ja pistäytyä tänä iltana hänen luonansa ilmoittamassa, että tulette, tai jos olette kiinni huomenna, milloin voitte tulla.»
»Minä voin kyllä mennä huomenna, kiitos», vastasi Pikku Dorrit. »Teitte hyvin ystävällisesti, mutta sellainenhan olette aina.»
Kieltäen vaatimattomasti ansionsa avasi mr Plornish huoneen oven päästääksensä Pikku Dorritin takaisin sisälle ja seurasi hänen perässään tekeytyen niin silmäänpistävän viattomaksi äskeiseen oventakaiseen kohtaukseen, että isä olisi huomannut sen, vaikkei olisi ollut erikoisen epäluuloinenkaan. Mutta hän pysyi vain kohteliaan tietämättömänä eikä ollut varuillansa. Lyhyen keskustelun jälkeen, jolloin ilmenivät vuoroin Plornishin kunnioituksen tunne entisenä vankilan jäsenenä ja tietoisuus hänen nykyisestä etuoikeudestaan ulkopuolisena ystävänä, vaatimattomana tosin, sillä hän oli vain halpa rappari, sanoi hän hyvästi ja lähti; sitten hän teki kierroksen vankilassa ja katseli hetkisen keilapeliä, sekavin tuntein, entisenä vankilan jäsenenä, jolla oli omat erikoiset syynsä uskoa kohtalon vielä johtavan hänet sinne takaisin.
Aikaisin seuraavana aamuna Pikku Dorrit, juhlallisesti uskottuaan taloudenhoidon Maggylle, lähti matkalleen patriarkallista telttaa kohden. Hän kulki Iron Bridgen yli, vaikka se maksoi hänelle pennyn, ja käveli tämän taipaleen hitaammin kuin muut välit. Kello viittä vailla kahdeksan tarttui hänen kätensä patriarkalliseen kolkuttimeen, joka oli niin korkealla, että hän juuri ylettyi siihen.
Hän antoi mrs Finchingin kortin oven avanneelle nuorelle naiselle, ja tämä ilmoitti hänelle, että miss Flora — Flora oli nimittäin palattuaan isällisen katon alle ottanut takaisin puhuttelunimen, joka hänellä oli ollut ennen asuessaan kotonaan — ei vielä ollut ilmestynyt makuuhuoneestaan, mutta miss Dorritia pyydettiin astumaan hänen seurusteluhuoneeseensa. Hän nousi miss Floran seurusteluhuoneeseen, kuten oli pyydetty; täällä näki hän hauskan, kahdelle katetun aamiaispöydän sekä lisäksi kolmatta varten varustetun tarjottimen. Nuori nainen, joka hävisi hetkeksi, palasi taas pyytämään miss Dorritia istumaan tulen ääreen, riisumaan hattunsa ja olemaan kuin kotonaan ainakin. Mutta Pikku Dorrit oli ujo eikä tottunut olemaan kuin kotonaan tällaisissa tapauksissa, sentähden hän istui yhä ovenpielessä hattu päässä, kun Flora tulla tuuskahti sisään puoli tuntia myöhemmin.
Flora oli kovin pahoillaan siitä, että oli odotuttanut itseään, ja herrainen aika miksi hän istui siinä kylmässä kun hän oi luullut tapaavansa hänet tulen ääressä lukemassa lehteä ja ei se huolimaton tyttö ollut luonutkaan hänen tervehdystään hän tahtoi taivaan tähden riisua hänen hattunsa! Ja riisuttuaan sen mitä ystävällisimmällä tavalla, hämmästyi hän suuresti kasvoja, jotka ilmestyivät sen alta, ja sanoi: »Kas, sellainen pieni kiltti olento, rakkaani!» ja otti lempeimmän naisellisesti nuo kasvot käsiensä väliin.
Sanat lausuttiin ja hyväily suoritettiin silmänräpäyksessä. Pikku Dorrit ennätti tuskin huomata niiden ystävällisyyttä, kun Flora jo syöksyi aamiaispöydän luokse touhuissaan ja sukelsi korviaan, myöten puheliaisuutensa ylenpalttisuuteen.
»Olen todellakin pahoillani, että tulin juuri tänä aamuna nukkuneeksi pitkään aioin ja toivoin voivani olla valmiina ottamassa vastaan teitä kun tulitte ja sanomassa että jokainen joka vähänkään kiinnittää Arthur Clennamin mieltä kiinnittää minunkin mieltäni ja toivottamassa teidät sydämellisimmin tervetulleeksi ja että olin iloinen mutta sen sijaan he eivät herättäneet minua vaan makasin siellä kuorsaten jos totta puhutaan ja jos ette halua kylmää lintua tai lämmintä keitettyä sianlihaa joita muutamat välttävät vaikkeivät ole juutalaisia se saattaa olla heille omantunnonasia jota on kunnioitettava vaikka minun täytyy sanoa että soisin heidän olevan yhtä tunnollisia myydessään meille väärennettyä tavaraa oikeana joka ei ole hintansa arvoista olen oikein vihoissani siitä», sanoi Flora.
Pikku Dorrit kiitti ja vastasi arasti, että leipää ja voita ja teetä hän tavallisesti —