Pikku Dorrit ei voinut olla näyttämättä kummastustaan, ellei muusta, niin siitä, että toinen tiesi hänestä näin paljon.
»Ah! katsokaas nyt!» huudahti Pancks osoittaen häntä. »Ei noin, miss
Dorrit, ei mitenkään.»
Yhä enemmän ihmeissään ja hiukan pelokkaanakin katsoi Pikku Dorrit häneen saadakseen selityksen viime sanoihin.
»Ei näin», sanoi Pancks jäljitellen hyvin totisena hämmästynyttä katsetta ja käytöstä, mikä hänen sitä tarkoittamattaan teki perin hullunkurisen vaikutuksen. »Älkää tehkö näin. Älkää nähkö minua, ei missään eikä milloinkaan. Minä en ole kukaan. Älkää välittäkö minusta. Älkää mainitko nimeäni. Älkää kiinnittäkö minuun mitään huomiota. Suostutteko siihen, miss Dorrit?»
»En todellakaan tiedä mitä sanoa», vastasi Pikku Dorrit ällistyneenä.
»Minkätähden?»
»Sentähden, että minä olen ennustaja. Pancks, mustalainen. En ole vielä kertonut teille niin paljon kohtalostanne miss Dorrit, että tietäisitte mitä minun takanani on tässä pienessä kädessä. Olen sanonut, että saatte elää nähdäksenne. Se on siis sovittu, miss Dorrit?»
»Sovittu, että — minä —»
»Että te ette kiinnitä minuun mitään huomiota tästälähin, ellen minä ensin lähesty teitä. Ette huomaa minua, kun tulen tai lähden. Se on hyvin helppoa. Minä en ole vaivainen, en ole kaunis, en hauska seuramies, olen vain isäntäni työväline. Teidän ei tarvitse ajatella muuta kuin: 'Ah, Pancks, mustalainen ja ennustaja — hän ilmoittaa loput kohtalostani jonakin päivänä — minä saan elää nähdäkseni sen. Onko sovittu, miss Dorrit?»
»O—on», änkytti Pikku Dorrit, joka oli aivan ymmällä, »kyllä kai, kunhan ette tuota mitään ikävyyksiä».
»Hyvä!» Mr Pancks vilkaisi viereisen huoneen seinään ja kumartui eteenpäin. »Rehellinen ihminen, erinomainen nainen, mutta ajattelematon ja lavertelija, miss Dorrit.» Ja hän hieroi käsiään, ikäänkuin tämä haastattelu olisi ollut erittäin tyydyttävä, mennä huohotti ovelle ja hävisi ystävällisesti nyökäten.