Mrs Gowan, joka loistoaikoinaan oli tottunut aina pitämään vieressään vapaan nojatuolin ja erikoisen suosionsa merkkinä kutsumaan alttiita orjiaan siihen toisen toisensa perästä lyhyeen vastaanottoon, viittasi nyt viuhkallaan Clennamia lähestymään. Tämä totteli ja istuutui loordi Lancaster Stiltstalkingin jälkeen vapaaksi jääneelle kolmijalalle.
»Mr Clennam», sanoi mrs Gowan, »lukuunottamatta iloa saada tutustua teihin, näinkin kurjan epämukavassa asunnossa — pelkkä kenttämajahan tämä vain on — niin on olemassa muuan asia, josta välttämättä tahtoisin puhua kanssanne. Se on se, jonka yhteydessä poikani luullakseni sai kunnian tutustua teihin.»
Clennam taivutti päätänsä sopivana ylimalkaisena vastauksena sellaiseen, mitä hän ei vielä oikein ymmärtänyt.
»Ensiksikin», kysyi mrs Gowan, »onko hän todellakin kaunis?»
Edellä kuvitellussa mielentilassa olisi Clennamin ollut vaikea vastata, todellakin vaikea hymyillä ja kysyä: »Kuka?»
»Oh! Kyllä te tiedätte!» huudahti toinen. »Se Henryn mielitietty. Tämä onneton kuvitelma! No niin, jos on kunnia-asia, että mainitsen hänen nimensä — miss Mickles — Miggles.»
»Miss Meagles», vastasi Clennam, »on hyvin kaunis».
»Miehet erehtyvät usein sellaisissa asioissa», väitti mrs Gowan pudistaen päätänsä, »niin että tunnustan suoraan olevani yhä edelleen epävarma tässä suhteessa; tosin sekin merkitsee jotakin, että Henryn lausunnot vahvistetaan näin vakavasti ja vakuuttavasti. Hän lienee saanut heidät käsiinsä Roomassa?»
Joku olisi syvästi loukkautunut viime lauseesta. Clennam vastasi:
»Anteeksi, epäilen tokko käsitin sananne oikein.»
»Lienee saanut käsiinsä nuo ihmiset», vastasi mrs Gowan koputtaen viuhkansa (suuren, vihreän, jota hän käytti käsivarjostimenaan) varrella edessään olevaan pieneen pöytään. »Keksinyt ne. Löytänyt ne. Kompastunut niihin.»