»Lähti pois talostanne?»
»Eikä palaa enää milloinkaan», sanoi mr Meagles pudistaen päätänsä. »Te ette tunne tämän tytön intohimoista ja ylpeätä luonnetta. Hevosvaljakko ei saisi häntä nyt vedetyksi takaisin; vanhan Bastiljin lukot ja telkeet eivät pidättäisi häntä.»
»Mitenkä tämä tapahtui? Istukaa ja kertokaa minulle.»
»Ei ole varsin helppoa kertoa, miten se tapahtui; sillä teidän pitäisi tuntea tämän kiivaan tyttöparan onneton luonne, voidaksenne oikein käsittää asian. Mutta näin se tapahtui. Pet ja äiti ja minä olemme viime aikoina keskustelleet paljon. En tahdo salata teiltä, Clennam, etteivät nämä keskustelut ole olleet niin iloista laatua kuin olisin suonut; on ollut puhetta siitä, että lähtisimme taas matkalle. Tätä ehdotusta tehdessäni on minulla oikeastaan ollut erikoinen tarkoitus.»
Kuvitellussa tapauksessa olisi Clennamin sydän tykyttänyt kiivaasti.
»Tarkoitus», jatkoi mr Meagles hetken vaiti oltuaan, »jota on myöskään tahdo salata teiltä, Clennam. Rakas lapseni on mieltynyt erääseen henkilöön, ja olen siitä hyvin pahoillani Kenties arvaatte, kenestä on kysymys. Henry Gowanista.»
»En ollut aivan valmistumaton kuulemaan sitä.»
»No niin!» Mr Meagles huokasi syvään. »Olisin suonut, ettei teidän milloinkaan olisi tarvinnut kuulla sitä. Mutta näin nyt kuitenkin on asianlaita. Äiti ja minä olemme panneet parhaamme, Clennam; olemme koettaneet lempeätä neuvomista, olemme koettaneet antaa ajan vaikuttaa, olemme koettaneet erossaoloa. Mutta turhaan. Viime keskustelumme koski matkaa, joka kestäisi vähintäin vuoden ja jonka ajaksi heidät tykkänään erotettaisiin ja suhde keskeytettäisiin. Tämän johdosta oli Pet onneton, ja sentähden äiti ja minä olimme myöskin onnettomia.»
Clennam sanoi hyvin ymmärtävänsä sen.
»No niin!» puolustautui mr Meagles. »Myönnän käytännöllisenä miehenä ja olen varma, että äitikin käytännöllisenä naisena myöntää, että me, perheissämme, suurentelemme surujamme ja teemme kärpäsestä härkäsen sillä tavalla, että voi arvata sen kyllästyttävän katselijaa — syrjäistä katselijaa, nimittäin, Clennam. Kuitenkin, Petin onnellisuus tai onnettomuus on meidän silmissämme suorastaan kysymys elämästä tai kuolemasta, ja suotakoon meille anteeksi, jos teemme siitä suuren numeron. Joka tapauksessa olisi Tattycoramin pitänyt sietää sitä. Ettekö tekin ole samaa mieltä?»