YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU
Mrs Flintwinch uneksii edelleen
Kaikkien näiden tapausten aikana säilytti Cityssä oleva talo edelleen raskaan tylsyytensä, ja sen sairas emäntä suoritti samaa muuttumatonta jokapäiväistä elämän kiertokulkua. Aamu, puolipäivä, ilta, aamu, puolipäivä, ilta, ja kukin toi palatessaan mukanaan oman yksitoikkoisuutensa; aina vain sama vastahakoinen palaaminen uutta kierrosta alkamaan kuin vanhan kellon koneistossa.
Pyörätuoliin liittyi arvattavasti muistoja ja unelmia, kuten jokaiseen ihmisolentojen elävöittämään paikkaan. Kuvia tuhotuista kaduista ja muuttuneista taloista, sellaisina kuin ne olivat ennen muinoin, kun tuolissa istuja tunsi ne; kuvia ihmisistä, niinikään sellaisina kuin ne ennen olivat ottaen vähän tai ei ollenkaan huomioon ajan kulun vaikutuksia heihin; näitä kuvia lienee ollut suuret määrät synkkien päivien pitkässä sarjassa. Halu pysähdyttää toimeliaan elämän koneisto sillä hetkellä, jolloin itse henkilökohtaisesti olemme erotetut siitä, taipumus otaksua, että ihmiskunta on menettänyt liikuntakykynsä, kun itse olemme halvautuneet, ja kyvyttömyys arvioida niitä muutoksia, joita silmämme ei voi seurata, suuremmilla mittapuilla kuin niillä kutistuneilla, jotka sopivat meidän yksitoikkoiseen, rajoitettuun olemassaoloomme, nämä halut ja taipumukset ja kyvyttömyydet kuuluvat monen sairaan heikkouksiin ja melkein kaikkien erakkojen sielulliseen epäterveyteen.
Mitä kohtauksia ja henkilöitä tämä tyly nainen useimmin muisteli istuessaan vuodenajasta toiseen aina samassa synkässä huoneessa, sitä ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse. Mr Flintwinch, jonka kiero ja käyrä läsnäolo päivästä päivään painosti häntä kuin mikäkin kummallinen mekaaninen voima olisi kenties voinut pusertaa sen hänestä, jos hänessä olisi ollut vähemmin vastustusvoimaa; mutta hän oli liian voimakas mr Flintwinchin voitettavaksi. Mitä mistress Afferyyn tuli, oli hänellä kylliksi tekemistä katsellessaan ällistelevin silmin herraansa ja miestään ja sairasta emäntäänsä, kulkiessaan pimeän tultua talossa pää esiliinan peitossa, kuunnellessaan aina ja kuullessaankin joskus outoja ääniä ja eläessään ylipäätänsä keskeytymättömässä uneksivassa, näkyjä näkevässä puolihorrostilassa.
Mrs Affery päätteli, että huomattavia kauppoja oli tekeillä, sillä hänen miehellänsä oli runsaasti työtä pienessä konttorissaan ja puheillaan enemmän asiakkaita kuin moneen vuoteen. Se oli kylläkin helppoa, sillä talo oli kauan ollut aivan autiona; mutta hän sai kirjeitä, otti vastaan vieraita, hänellä oli kirjanpitoa ja kirjeenvaihtoa. Lisäksi hän kävi muissa liiketaloissa, veistämöillä ja telakoilla, tullissa, Garrowayn kahvilassa sekä pörssissä, niin että hän oli paljon liikkeellä. Alkoipa hän, ellei mrs Clennam erikoisesti halunnut nauttia hänen seurastansa, silloin tällöin pistäytyä eräässä läheisessä kapakassakin vilkaisemassa merenkulku-uutisia ja pörssihintoja iltalehdistä sekä myös vaihtamassa kohteliaisuuksia kauppalaivojen kapteenien kanssa, jotka istuskelivat tässä kapakassa. Määrättynä tuntina joka päivä neuvotteli hän liikeasioista mrs Clennamin kanssa, ja Affery, joka aina hiiviskeli nurkissa, kuunnellen ja vaanien, oli ymmärtävinään, että ovelat haalivat rahaa.
Mr Flitwinchin pökertyneen puolison mielentila alkoi nyt niin selvästi ilmetä hänen katseissaan ja teoissaan, että ovelat pitivät häntä perin vähässä arvossa, kuten ainakin henkilöä, jonka henkiset lahjat eivät milloinkaan ole olleet loistavat ja joka on tulemassa höperöksi. Mr Flintwinch oli käskenyt häntä pitämään suunsa kiinni heidän aviollisesta suhteestansa ja kieltänyt häntä nimittämästä miestänsä Jeremiahiksi muulloin kuin perhekolmikon kesken; tämä ehkä johtui siitä, ettei Afferyn ulkomuoto eikä esiintyminen olleet liikepiireihin sopivia; tai myös siitä, että asiakkaat, kuultuaan hänen naineen Afferyn, mahdollisesti alkaisivat epäillä hänen arvostelukykyänsä. Affery unohti alituisesti nämä määräykset, ja se lisäsi yhä hänen olemuksensa arkuutta ja pelokkaisuutta, sillä mr Flintwinchillä oli tapana kostaa nämä laiminlyönnit juoksemalla hänen jäljessään portaissa ja pudistamalla häntä, niin että eukko oli alituisessa hermostuneessa epävarmuudessa siitä, millä hetkellä häntä taas tällä tavoin ojennettaisiin.
Pikku Dorrit oli päättänyt pitkän päivätyönsä mrs Clennamin huoneessa ja oli parastaikaa poimimassa säntillisesti kokoon tilkkuja ja langanpätkiä ennen kotiinlähtöänsä. Mr Pancks, jonka Affery juuri oli saattanut sisään, tiedusteli mrs Clennamilta tämän terveyttä, huomauttaen samalla, että koska hän sattui olemaan tällä kulmalla, pistäytyi hän sisään kysymään isäntänsä puolesta, kuinka mrs Clennam voi. Tämä katsoi häneen rypistäen tuikeasti kulmiaan.
»Mr Casby tietää», vastasi hän, »ettei minun tilani ole vaihtelevainen.
Ainoa muutos, jota odotan, on suuri lopullinen muutos.»
»Todellako, mrs Clennam?» vastasi mr Pancks, ja hänen silmänsä vaelsivat pienen ompelijattaren luo, joka polvillaan poimi langanpäitä ja tilkkuja matolta. »Te näytätte reippaalta, ma'am.»