»En tiedä hänestä mitään, ma'am, paitsi että olen nähnyt hänet näillä seuduin ja että hän on puhutellut minua.»
»Mitä hän on sanonut teille?»
»En ymmärrä, mitä hän puhuu, hän on niin kummallinen. Muttei ensinkään töykeä eikä epämiellyttävä.»
»Miksi hän tulee tapaamaan teitä?»
»Sitä en tiedä, ma'am», vastasi tyttö täysin vilpittömästi.
»Te tiedätte, että hän tulee tänne tavatakseen teitä?»
»Niin olen luullut, ma'am», myönsi Pikku Dorrit, »mutta miksi hän tulee tänne tai muualle sitä varten, sitä en käsitä, ma'am».
Mrs Clennam loi silmänsä alas, ja hänen ankaroista, jäykistä kasvoistaan näkyi, että hän nyt yhtä kiinteästi tarkasti mielessään olevaa asiaa kuin äsken silmiensä edessä olevaa olentoa, jonka hän nyt näytti unohtaneen. Hän oli niin ajatuksiinsa vaipunut, että vasta muutaman minuutin kuluttua pääsi niistä irtautumaan ja sai takaisin tavallisen kankean ryhtinsä.
Sillä välin oli Pikku Dorrit odottanut tilaisuutta lähteäksensä, muttei rohjennut liikahtamalla häiritä häntä. Nyt hän uskalsi lähteä siitä paikasta, johon oli jäänyt seisomaan noustuaan matolta, ja kiertää pyörätuolin ympäri. Hän pysähtyi sen viereen toivottaakseen: »Hyvää yötä, ma'am.»
Mrs Clennam ojensi kätensä ja laski sen Pikku Dorritin käsivarrelle.
Tämä, hämillään kosketuksesta, jäi vapisten seisomaan paikallensa.
Ehkäpä hänen mieleensä hetkeksi juolahti satu prinsessasta.