»Sanokaas minulle, Pikku Dorrit», kysyi mrs Clennam, »onko teillä monta ystävää nykyään».
»Muutamia vain, ma'am; paitsi teitä on minulla vain miss Flora ja — yksi vielä.»
»Tarkoitatteko tuota miestä?» kysyi mrs Clennam osoittaen taipumattomalla sormellaan taas ovea.
»En toki, ma'am.»
»Kenties joku hänen ystäviään?»
»Ei, ma'am.» Pikku Dorrit pudisti vakavasti päätänsä. »Ei toki! Ei kukaan hänen kaltaisensa tahi hänen piiristään.»
»Vai niin!» Mrs Clennam melkein hymyili. »Se ei kuulu minuun. Kysyn vain siksi, että tahdon teille hyvää, ja siksi että luulen olleeni ystävänne silloin, kun ei teillä ollut ketään muuta turvaa. Eikö ollut niin?»
»Kyllä, ma'am, niin juuri oli. Olen monta kertaa ollut täällä silloin, kun me, ilman teidän antamaanne työtä, olisimme olleet kaiken puutteessa.»
»Me?» toisti mrs Clennam, vilkaisten kelloon, joka aikoinaan oli ollut hänen miesvainajansa oma ja joka aina oli hänen edessänsä pöydällä. »Onko teitä monta?»
»Nyt vain isä ja minä. Tarkoitan, että vain isä ja minä elämme säännöllisesti sillä, mitä ansaitsemme.»