Tässä pulassaan juoksenteli mrs Affery, kierrettyään esiliinan kuin hilkan päähänsä sateen suojaksi, edestakaisin useaan kertaan yksinäisellä kivetyllä pihalla. Miksi hän sitte kumartui kurkistamaan avaimen reiästä, ikäänkuin silmä olisi voinut avata oven, se on vaikeata tietää; mutta niin kai useimmat muutkin olisivat tehneet hänen tilallaan, ja niin juuri hän teki.
Tästä asennostaan ponnahti hän äkkiä pystyyn hiukan kirkaisten, sillä hän tunsi jonkin koskettavan olkapäätänsä. Se oli käsi; miehen käsi.
Mies oli matkapuvussa, päässä turkisreunainen lakki ja hartioilla avara viitta. Hän näytti ulkomaalaiselta. Hänellä oli tuuhea tukka ja tuuheat viikset — ne olivat pikimustat paitsi pörröisistä päistä, jotka vivahtivat punaiseen — ja iso käyrä nenä. Hän nauroi mrs Afferyn huudolle ja pelästykselle, ja hänen nauraessaan nousivat viikset nenän alle ja nenä painui viiksien ylle.
»Mikä hätänä?» kysyi hän selvällä englanninkielellä. »Mitä pelkäätte?»
»Teitä», läähätti Affery.
»Minua, ma‘am?»
»Ja tätä kauheata iltaa ja — ja kaikkea», vastasi Affery. »Ja katsokaas, tuuli lennätti oven kiinni, enkä minä pääse sisälle.»
»Ohhoh!» sanoi herrasmies, joka otti asian aivan tyynesti. »Todellako!
Tunnetteko ketään Clennam nimistä näillä tienoin?»
»Luulisinpä, Herra nähköön, tuntevani, luulisinpä tuntevani!» huusi
Affery ja raivostui tästä kysymyksestä vääntelemään käsiänsä.
»Missä päin täällä?»