Mr Blandoisin eksyessä tällaisiin omituisiin nenäkkäisyyksiin ja hänen käytöksensä muuttuessa yleensä, käyden paljoa karkeammaksi ja raaemmaksi, paljoa väkivaltaisemmaksi ja röyhkeämmäksi kuin sitä ennen, pysyivät mr Flintwinchin nahkamaiset kasvot, jotka eivät helposti kuvastaneet erilaisia mielentiloja, muuttumattomina ja liikkumattomina. Paitsi että hän ehkä näytti riippuneen vähän liian kauan hirttonuorassa, ennenkuin hänet hyväntahtoisen leikkauksen kautta oli pudotettu siitä alas, säilytti hän ulkonaisesti tyynen tasapainonsa. He olivat päättäneet talontarkastuksensa, saapuen pieneen, eteisen viereiseen huoneeseen, ja hän seisoi nyt siellä silmäillen mr Blandoisia.
»Hauskaa, että olette näin tyytyväinen, sir», huomautti hän rauhallisesti. »En odottanut sitä. Näytte olevan erittäin hyvällä tuulella.»
»Erinomaisella tuulella», vastasi Blandois. »Totta vie, en ole milloinkaan ollut näin virkeä. Onko teillä milloinkaan aavistuksia, mr Flintwinch?»
»En oikein tiedä, ymmärränkö tarkoitustanne, sir», epäili tämä herrasmies.
»Sanokaamme tässä tapauksessa epämääräisiä tuntemuksia tulevasta hauskuudesta.»
»En voi sanoa tuntevani mitään sellaista tällä hetkellä», vastasi mr Flintwinch äärimmäisen vakavana. »Jos huomaisin sellaisten tunteiden alkavan liikkua minussa, niin ilmoitan siitä kyllä.»
»Mutta minä», sanoi Blandois, »minä, poikani, aavistan tänä iltana, että meistä vielä tulee hyvät tutut. Ettekö jo tunne jotakin?»
»En — en», ja mr Flintwinch näytti harkiten tutkivan itseänsä. »En voi sanoa tuntevani.»
»Tunnen hyvin selvästi, että meistä tulee läheiset tuttavat. — Ettekö vielä tunne mitään sentapaista?»
»En vielä», vastasi mr Flintwinch.