»Etkö milloinkaan lähde huoneestasi, äiti?»
»Reumatismini ja siitä johtuvan voimattomuuden tai hermoheikkouden tähden — nimitykset eivät tässä merkitse mitään — olen menettänyt liikuntokykyni. En milloinkaan lähde huoneestani. En ole ollut tämän oven ulkopuolella — kerro hänelle kuinka pitkään aikaan», sanoi hän puhuen olkansa yli.
»Ensi jouluna kahteentoista vuoteen», vastasi vinkuva ääni huoneen pimennosta.
»Onko se Affery?» kysyi Arthur, katsoen sinne päin.
Vinkuva ääni totesi, että se oli Affery; ja vanha vaimo tuli esille hämärään valopiiriin ja suuteli emäntänsä kättä; sitte hän taas häipyi pimentoon.
»Kykenen kuitenkin», selitti mrs Clennam viitaten heikosti pyörätuoliin, joka seisoi korkean, tarkasti suljetun kirjoituspöydän edessä, »kykenen kuitenkin hoitamaan liikeasioitani ja olen kiitollinen siitä edusta. Se on suuri etu. Mutta ei sen enempää liikeasioista tänään. Siellä on ruma ilma, eikö olekin?»
»Kyllä, äiti.»
»Sataako siellä lunta?»
»Luntako, äiti? Vastahan olemme syyskuussa.»
»Minusta ovat kaikki vuodenajat samanlaisia», vastasi mrs Clennam ikäänkuin tuntien julmaa nautintoa. »En tiedä mitään kesästä enkä talvesta, tänne kun olen teljetty. Herra on nähnyt hyväksi erottaa minut kaikesta siitä.» Kun katseli hänen kylmän harmaita silmiään, kylmän harmaita hiuksiaan ja liikkumattomia kasvojaan, jotka olivat yhtä jäykät kuin hänen kivenkovan päähineensä poimut, niin tuntui luonnolliselta, että hän oli yhtä kaukana vaihtelevien vuodenaikojen kuin vaihtelevien mielenliikutustenkin ulottuvilta.