»Kai minun on toteltava sitten, sir», taipui mrs Bangham ja nousi. »Luulen, että teillekin tekisi hyvää maistaa sitä, sillä näytätte huonolta, sir.»
»Mrs Bangham», torjui tohtori, »kiitos vain, mutta teidän asianne ei ole huolehtia minusta, mutta minun on pidettävä huolta teistä. Älkää, milloinkaan välittäkö minun asioistani, sitä pyydän. Teidän tulee vain tehdä mitä käsketään ja nyt mennä noutamaan sitä, mitä äsken pyysin.»
Mrs Bangham alistui, ja tohtori, annettuaan annoksen eukolle, otti itsekin kulauksen. Tämä virkistely uudistui joka tunti, ja tohtori oli erittäin täsmällinen mrs Banghamia kohtaan. Kului kolme tai neljä tuntia; kärpäsiä kävi sadoittain pyydyksiin; ja viimein ilmestyi näiden pikku kuolleiden keskelle hentoinen elämä, joka ei ollut niitä paljoa voimakkaampi.
»Kerrassaan sievä pieni tyttö», arveli tohtori, »pieni, mutta hyvin muodostunut. Hohoi, mrs Bangham! Näytätte kovin surkealta! Menkää tuossa paikassa, rouvaseni, hakemaan lisää viinaa, muuten saatte hermokohtauksen.»
Näihin aikoihin olivat sormukset alkaneet putoilla velkavangin avuttomista sormista kuin lehdet talvisesta puusta. Niissä ei ollut ainoatakaan tänä iltana; kun hän pisti jotakin kilahtelevaa tohtorin rasvaiseen kouraan. Sillä välin oli mrs Bangham ollut asialla läheisessä liikkeessä, jota koristi kolme kultaista palloa ja jossa hänet hyvin tunnettiin.
»Kiitos», sanoi tohtori, »paljon kiitoksia. Teidän kelpo vaimonne on aivan tyyni ja rauhallinen. Hän on kestänyt mainiosti.»
»Olen hyvin iloinen ja kiitollinen siitä», vastasi velkavanki, »vaikken olisi voinut aavistaa milloinkaan, että —»
»Että teille syntyisi lapsi tällaisessa paikassa?» arvasi tohtori. »Pyh, sir, mitäpä se merkitsee? Emme kaipaa täällä mitään muuta kuin hiukan avarampaa liikkumisalaa. Täällä saamme olla rauhassa; täällä ei kukaan ahdistele meitä; ei täällä ole ovikelloja, sir, joita velkojat helistelisivät pelästyttäen meitä pahanpäiväisesti. Kukaan ei täällä kysele, olemmeko kotona, eikä lupaa odottaa, kunnes tulemme. Tänne ei kukaan lähetä uhkailevia velkomiskirjeitä. Tämä on vapautta, sir, vapautta! Olen harjoittanut lääkärinammattiani sekä kotimaassa että ulkomailla, olen ollut sotilaslääkärinä ja laivalääkärinä, mutta sanon teille, etten milloinkaan ole toiminut näin rauhallisissa oloissa kuin tänään täällä. Muualla ihmiset ovat levottomia, kiusaantuneita, kiireisiä, huolissaan yhdestä ja huolissaan toisesta asiasta. Täällä ei mikään sellainen tule kysymykseen, sir. Me olemme kokeneet tämän kaiken — tunnemme pahimman siitä; olemme saavuttaneet pohjan, emme voi enää pudota alemmaksi, ja mitä olemme löytäneet? Rauhan. Sen juuri. Rauhan.» Lausuttuaan tämän uskontunnustuksen, palasi tohtori, joka oli vanha vankilalintu ja nyt oli tavallista pöhnäisempi ja kantoi taskussaan harvinaista lisäkiihoitinta, rahaa, kumppaninsa luo, joka oli melkein yhtä käheä, pöhöttynyt ja punanaamainen kuin hän ja yhtä paljon korttipelin, tupakan, lian ja viinan tylsistyttämä.
Velkavanki oli kyllä aivan erilainen mies kuin tohtori, mutta hänkin oli jo alkanut taivaltaa ympyrän vastakkaisella puolella samaa pistettä kohden. Aluksi oli hän tosin musertunut vankeudessaan, mutta pian alkoi hän tuntea siinä tylsää helpotusta. Hän oli tosin lukkojen ja salpojen takana; mutta samat lukot ja salvat, jotka estivät häntä pääsemästä ulos, estivät joukon huolia ja ikävyyksiä pääsemästä sisään. Jos hän olisi ollut lujatahtoinen mies ja päättänyt uhmata näitä vaikeuksia ja taistella niitä vastaan, olisi hän murtanut kietovan verkon tai hänen sydämensä olisi murtunut; mutta ollen sellainen kuin oli, liukui hän veltosti tasaista luisua alas eikä milloinkaan enää yrittänyt askeltakaan ylöspäin.
Päästyään vapaaksi sotkuisista liikeasioistaan, joita ei millään keinoin voitu selvitellä, ja sitten kun asiamiehet, joita tusinamäärin kävi hänen luonansa yrittämässä etsiä sekavan vyyhdin alku- ja loppupäätä, huomaten mahdottomaksi päästä asioiden enempää kuin miehenkään perille, olivat jättäneet hänet omiin hoteisiinsa, hän huomasi kurjan pakopaikkansa rauhallisemmaksi kuin mitä hänellä ennen oli ollut. Aikoja sitten hän oli jo purkanut matkalaukkunsa; ja hänen vanhemmat lapsensa leikkivät nyt säännöllisesti pihalla, ja kaikki tunsivat pikku vauvan ja vaativat itselleen eräänlaista omistusoikeutta häneen.