Näihin vajavaisiin kasvatuskeinoihin lisäsi hän vielä erään, oman keksimänsä. Kerran ilmestyi vankilan monikirjavaan asujainjoukkoon tanssinopettaja. Lapsen sisarella oli suuri halu oppia tanssimestarin taidetta, ja hänellä näytti olevan taipumustakin siihen. Kolmetoistavuotias Marshalsean lapsi ilmestyi tanssinopettajan luokse pieni laukku kädessä ja esitti nöyrän pyyntönsä.
»Anteeksi, sir, olen syntynyt täällä.»
»Vai niin, te siis olette se nuori neiti, eikö niin?» kysyi tanssimestari ja tarkasti pientä olentoa ja puoleensa kohotettuja kasvoja.
»Olen sir.»
»Ja mitä — voin tehdä hyväksenne?» kysyi tanssimestari.
»Ette mitään minun hyväkseni, sir, kiitoksia», ja hän aukoi hätäisesti pienen laukkunsa nauhoja, »mutta tahtoisitteko täällä ollessanne opettaa sisartani halvalla —»
»Lapseni, minä opetan häntä ilmaiseksi», lupasi tanssinopettaja ja sulki laukun. Hän oli hyväluontoisin tanssimestari, mikä milloinkaan on tanssinut vararikkotuomioistuimen eteen, ja hän piti sanansa. Sisar oli niin taitava oppilas, ja mestarilla oli niin runsaasti aikaa opettamiseen (häneltä meni kymmenen viikkoa kumartaessaan velkamiehilleen, viedessään tanssiin asiamiehet ja pyörähdellessään heidän kanssansa sekä karkeloidessaan oikeaan ja vasempaan takaisin ammattiharrastuksiinsa), että tulokset olivat kerrassaan ihmeelliset. Tanssimestari olikin niin ylpeä tästä menestyksestä ja innokas tekemään sen ennen lähtöään tunnetuksi muutamille valituille vankilaystävilleen, että eräänä kauniina aamuna kello kuusi pihassa esitti oppilaansa kanssa hovimenuetin — vankilahuoneet olivat liian ahtaat tähän tarkoitukseen — jossa karkeloitiin niin laajalla alalla ja askeleet otettiin niin tunnollisesti, että hän itse, joka samalla soitti viulua, oli aivan hengästynyt.
Tämä menestyksellinen alku, josta seurasi, että tanssimestari vielä vapaaksi päästyäänkin jatkoi opetustaan, rohkaisi poloista lasta yrittämään uudelleen. Hän odotteli kuukausimäärin ompelijatarta. Ja ajan tultua saapuikin vankilaan muotikauppias, ja hänen puoleensa kääntyi nyt Marshalsean lapsi omalla asiallaan.
»Anteeksi, rouva», sanoi hän ja kurkisti arasti muotikauppiaan ovesta sisään ja tapasi rouvan itkemässä ja vuoteessa, »minä olen täällä syntynyt!»
Jokainen näkyi saavan kuulla hänestä kohta kun tuli vankilaan; muotikauppiaskin nousi istumaan vuoteessaan, kuivasi silmänsä ja sanoi, samoin kuin tanssinopettajakin: