»Eihän se vain ole hän, jota nimitetään kauppiaaksi?»
»Sama mies. Hän pääsee vapaaksi maanantaina, ja hän antaa minulle paikan.»
»Mitä kauppaa hän tekee, Tip?»
»Hevoskauppaa. Mainiota! Nyt kyllä menestyn, Amy.»
Hän hävisi nyt sisarensa näkyvistä useammaksi kuukaudeksi, eikä tämä kuullutkaan hänestä kuin yhden ainoan kerran. Vanhemmat vankilayhteiskunnan jäsenet kuiskailivat keskenään, että hänet oli nähty petollisessa huutokaupassa Moorfieldsissä, jossa hän oli ollut ostavinaan hopeoituja esineitä aito hopeisten sijasta maksaen niistä erittäin runsaasti pankinseteleillä, mutta tämä huhu ei milloinkaan tullut sisaren korviin. Eräänä iltana istui tämä yksin työnsä ääressä — hän nousi viimein seisomaan ikkunan viereen käyttäen hyväksensä viimeistä muurin yläpuolelta tulevaa päivänvaloa — kun Tip avasi oven ja astui sisään.
Sisar suuteli häntä ja toivotti tervetulleeksi takaisin, mutta pelkäsi kysellä mitään. Tip huomasi, kuinka levoton ja arka hän oli, ja näytti surulliselta.
»Pelkään, Amy, että tällä kertaa olet vihainen minulle. Pelkään totisesti.»
»Olen pahoillani saneessasi noin, Tip. Tuletko taas takaisin?»
»No — tulen.»
»En odottanut tällä kertaa, että saamasi paikka tyydyttäisi sinua, niin että olen vähemmän hämmästynyt ja pahoillani kuin muuten olisin, Tip.»