Mr Arthur Clennam kävi eräänä päivänä verukevirastossa viidennen kerran pyrkimässä mr Barnaclen puheille; edellisillä kerroilla oli hän odottanut mainittua herraa vuoron perään eteishallissa, ikkunakomerossa, odotushuoneessa ja tulenkestävässä käytävässä, jossa virasto tuntui säilyttävän ilmanvetoansa. Tällä kertaa mr Barnacle ei, kuten edellisillä, ollut kiinni viraston ylhäisen ihmejohtajan luona, vaan oli poissa. Mr Clennam ohjattiin kuitenkin Barnacle nuoremman luo, joka pienempänä tähtenä vielä näkyi viraston taivaalla.
Clennam ilmoitti haluavansa neuvotella Barnacle nuoremman kanssa ja tapasi nuoren herran lämmittelemässä pohkeitaan isällisen lieden ääressä ja nojaamassa selkärankaansa uunia vasten. Huone oli hauska, kauniisti kalustettu ylempään viralliseen tyyliin, ja poissaolevan Barnaclen johtivat komeasti mieleen paksu matto, nahalla päällystetty pulpetti, jonka ääressä sopi istua, nahalla päällystetty pulpetti, jonka ääressä sopi seistä, suunnaton nojatuoli, liesimatto, tulenvarjostin, korkeat paperipakat, sähkösanomalokerot, joista puikotti esille pieniä paperiliuskoja kuin lääkepulloista tai takavarikoidun talon ovilta, huoneessa vallitseva nahan ja mahonkipuun haju ja yleinen hämmentävä, kuinka — se — ei — ole — tehtävä — periaatteen painama leima.
Läsnäoleva Barnacle, joka piti kädessään mr Clennamin korttia, oli hyvin nuoren näköinen ja hänellä oli untuvaisimmat pienet viikset, mitä kenties milloinkaan on nähty. Hänen kaljuilla poskillaan oli untuvainen häivä, niin että hän näytti vasta sulkansa saavalta linnunpoikaselta, ja osaaottava katsoja olisi ymmärtänyt, että ellei hän olisi lämmitellyt pohkeitaan, olisi hän kuollut viluun. Hänellä riippui kaulassa hieno silmälasi, mutta ikävä kyllä hänellä oli niin laakea silmäkuoppa ja niin veltot, pienet silmäluomet, ettei lasi pysynyt kiinni, kun hän nosti sen silmälleen, vaan vierähti kilahtaen liivinnappeja vasten, mikä harmitti häntä kovin.
»Ah niin, katsokaas! Isäni ei ole täällä eikä tule tänne enää tänään», sanoi Barnacle nuorempi. »Voisinko minä tehdä jotakin tässä asiassa?»
(Helskis! Silmälasi putosi. Barnacle nuorempi aivan pelästyi ja hapuili lasia, muttei löytänyt sitä.)
»Olette kovin ystävällinen», sanoi Arthur Clennam. »Mutta tahtoisin kuitenkin tavata mr Barnaclea.»
»Mutta kuulkaas! Ettehän ole saanut mitään määräystä», sanoi Barnacle nuorempi.
(Nyt hän taas oli löytänyt silmälasin ja asetteli sitä silmäkulmaansa.)
»En», vastasi Arthur Clennam. »Sellaisen juuri tahdonkin saada.»
»Mutta, kuulkaas! Onko asianne valtiollista laatua?» kysyi Barnacle nuorempi.