»Voi, voi, voi!» huudahti patriarkka lempeästi pahoitellen. »Ai, ai, ai mikä vahinko, mikä vahinko! Minulla ei ole hänen osoitettansa, sir. Miss Wade asuu enimmäkseen ulkomailla, mr Clennam. Hän on tehnyt niin useita vuosia ja hän on (jos saan sanoa niin kanssaihmisestä ja naisesta) niin oikullinen ja epäluotettava, että hävettää, mr Clennam. Saattaa olla, etten tapaa häntä taas pitkän pitkään aikaan. Ehkä en tapaa häntä enää milloinkaan. Mikä vahinko, mikä vahinko!»
Clennam huomasi nyt, että hän saattoi odottaa yhtä paljon apua seinällä riippuvalta muotokuvalta kuin patriarkalta; mutta hän virkkoi siitä huolimatta:
»Mr Casby, voisitteko te antaa minulle joitakin tietoja miss Wadesta? Tahtoisin niitä ystävieni tähden ja hipaisin pitää asian niin salassa kuin vain katsoisitte velvollisuudeksenne vaatia. Olen tavannut hänet ulkomailla ja myöskin kotimaassa, mutten tiedä hänestä mitään. Voisitteko kertoa hänestä jotakin?»
»En mitään», vastasi patriarkka pudistellen päätänsä äärimmäisen hyväntahtoisesti. »En kerrassaan mitään. Ai, ai, ai, mikä suuri vahinko, että hän viipyi niin lyhyen ajan ja että te myöhästyitte! Hänen luottamusmiehenänsä liikeasioissa, liikeasioissa, olen toisinaan maksanut hänelle rahaa; mutta mitäpä hyötyä teillä, sir, on tästä tiedosta?»
»Todellakaan ei mitään», vastasi Clennam.
»Aivan niin», myönsi patriarkka hymyillen ihmisystävällisesti valkealle, »ei mitään, sir. Keksittepä viisaan vastauksen. Todellakaan ei mitään, sir.»
Clennam katseli kuinka patriarkka pyöritteli pehmeitä peukalojansa: juuri samalla tavalla pyörittelisi hän tätä kysymystäkin, jos ottaisi sen vielä puheeksi, näyttämättä siitä mitään uusia puolia ja sallimatta sen edistyä tuumankaan vertaa; tämä näky auttoi Clennamia huomaamaan, että hänen työnsä oli ollut turhaa. Hän saattoi istua ja miettiä asiaa kuinka kauan tahansa, sillä mr Casby, joka oli tottunut pelastumaan joka pulasta jättämällä kaikki kiiltävän päälakensa ja valkoisten hiustensa huomaan, tiesi voimansa olevan äänettömyydessä. Ja niin istui Casby pyöritellen, pyöritellen peukalojansa ja antaen sileän päälakensa ja otsansa säteillä suurenmoista hyväntahtoisuutta jokaisesta kuhmustaan ja kupurastaan.
Tämä näky edessään oli Arthur noussut lähteäkseen, kun sisätelakalta, jossa kelpo alus Pancks oli teljoillaan, silloin kun se ei risteillyt vesillä, alkoi kuulua melua ikäänkuin tämä laiva olisi tulossa heitä kohden. Arthurin huomiota herätti se, että tämä melu oli aluksi tulevinaan kuin kaukaa, ikäänkuin mr Pancks olisi tahtonut uskotella jollekin asiaa ajatelleelle, että hän tulla puhkui jostakin etäältä, jonne ei mitään ollut voinut kuulua.
Mr Pancks ja hän löivät kättä, ja edellinen toi isännällensä pari kirjettä allekirjoitettaviksi. Pudistaessaan Clennamin kättä raapaisi hän vain silmäkulmaansa vasemmalla etusormellaan ja päristi kerran, mutta Clennam, joka nyt ymmärsi hänet paremmin kuin ennen, käsitti, että hänen seniltaiset työnsä olivat loppuunsuoritetut ja että Pancks tahtoi puhutella häntä ulkona. Sentähden, sanottuaan jäähyväiset mr Casbylle ja (mikä oli paljoa vaikeampi toimitus) Floralle, käveli hän edestakaisin naapuristossa siellä päin, missä Pancks tavallisesti liikkui.
Hänen odotettuaan vain lyhyen ajan ilmestyi mr Pancks. Tämä pudisti uudelleen hänen kättänsä ja päristi taas merkitsevästi, ottaen sitte hatun päästänsä tuivertaakseen tukkaansa. Arthur arveli saaneensa viittauksen puhua hänelle, kuten sellaiselle, joka varsin hyvin tiesi, mitä jumi oli tapahtunut. Muitta mutkitta hän kysyi sentähden: