»Tämä herra», jatkoi mrs Clennam, »toi edellisellä käynnillään mukanaan suosituskirjeen erittäin arvossapidetyiltä ja luotettavilta liiketuttavilta. En aavistakaan millä asialla hän nyt on tullut luoksemme. Olen täysin tietämätön siitä, eikä minun voi odottaa osapuillekaan arvaavan, minkä luontoinen tämä asia on», hänen tavallinen tiukkuutensa tiukkeni hänen hitaasti ja painokkaasti tehostaessaan näitä sanoja, »mutta kun hän esittää sen, kuten aion pyytää häntä tekemään, minulle itselleen ja Flintwinchille, kun hän palaa, niin saamme epäilemättä nähdä, että se on enemmän tai vähemmän yhteydessä tavallisten liikeasioittemme kanssa ja että sen edistäminen on meille sekä hyödyllistä että mieluisaa. Muu ei voi tulla kysymykseen.»
»Saammepa nähdä, madame», sanoi liikemies.
»Saamme nähdä», myönsi toinen. »Tämä herra on tuttu Flintwinchin kanssa; kun hän viimeksi oli Lontoossa, muistan kuulleeni, että heillä oli ollut jonkunlainen illatsu tai veljelliset istujaiset. En yleensä tiedä paljoa siitä, mitä tapahtuu huoneeni ulkopuolella, ja vähäpätöisten maallisten asiain häly ei kiinnitä mieltäni, mutta muistan kuulleeni puhuttavan siitä.»
»Aivan niin, madame, se on totta.» Blandois nauroi taas ja vihelsi portailla hyräilemänsä laulun loppukertoa.
»Sentähden, Arthur», sanoi hänen äitinsä, »tulee tämä herra tänne tuttavana eikä vieraana, ja on kovin ikävää, että sinun kohtuuton harmisi on loukannut häntä. Pahoittelen sitä. Sanon sen tälle herralle. Sinä et sano sitä, tiedän sen, ja sentähden sanon minä sen omastani ja Flintwinchin puolesta, sillä meitä molempia hänen asiansa koskee.»
Alhaalta kuului, kuinka avain pistettiin lukkoon ja ovi avattiin ja suljettiin. Hetken päästä ilmestyi mr Flintwinch, jonka sisään astuessa vieras nousi tuolistaan ääneen nauraen ja kietoi hänet syleilyynsä.
»Mitä kuuluu, rakkahin ystäväni?» sanoi hän. »Kuinkas elämä luistaa,
Flintwinch? Ruusunpunaisena. Sitä parempi, sitä parempi! Ah, mutta
tehän olette nuori ja raikas kuin kevään kukkanen! Ah, poikaseni!
Kelpo, kunnon poikani!»
Tuhlaten tällaisia kohteliaisuuksia Flintwinchille huojutteli hän häntä puolelta toiselle käsi hänen kummallakin olkapäällänsä, kunnes tämä herrasmies, joka tässä menossa näytti entistä kuivemmalta ja vinommalta, heilahteli kuin pysähtymäisillään oleva hyrrä.
»Jo viime kerralla minulla oli aavisteleva tunne siitä, että meistä tulisi paremmat ja läheisemmät tuttavat. Joko se on tapahtunut, Flintwinch? Joko tuntuu siltä?»
»Ei, sir, ei erikoisesti», ärähti Flintwinch. »Eikö olisi parempi, että istuutuisitte? Olette kai tilannut ja saanut hieman lisää sitä portviiniä?»