»Ahaa, pikku veitikka, pikku porsas!» huusi vierailija. »Ha, ha, ha!» Ja viskaten mr Flintwinchin luotaan kuin kyllästyneenä pilkkaamaan, hän istuutui taas.
Hämmästys, epäluulo, suuttumus ja häpeä, jotka valtasivat Arthurin tätä katsellessa, mykistivät hänet. Mr Flintwinch, joka viimeksi saadusta kyydistään oli lennähtänyt parin kolmen kyynärän päähän, tointui siitä, kasvojen ilme muuttumattoman tylsänä; hän oli vain hiukan hengästynyt ja katsoi tiukasti Arthuriin. Hän oli ulkonaisesti aivan yhtä puumainen ja vaitelias kuin tavallisissakin oloissa; ainoa huomattava erilaisuus hänessä oli se, että kaulahuivin solmu, joka yleensä asusti toisen korvan alla, nyt oli kiertynyt niskaan, muodostaen täällä koristeellisen lisäkkeen, joka hieman muistutti kankipalmikkoa ja antoi hänelle jonkinlaisen hovimaisen leiman.
Samoin kuin mrs Clennam ei siirtänyt silmiään Blandoisista (johon ne vaikuttivat samalla tavoin kuin kiinteä katse alempaan koiralajiin), samoin ei Jeremiah kääntänyt katsettaan Arthurista. Olisi voinut luulla heidän äänettömästi sopineen siitä, että kumpikin hoitaa oman piirinsä. Näin, nyt syntyneen äänettömyyden aikana, seisoi Jeremiah kuoputellen leukaansa ja katsellen Arthuriin, ikäänkuin yrittäisi jollakin koneella vääntää ajatuksia hänestä ilmoille.
Hetken päästä vieras nousi, ikäänkuin äänettömyys olisi käynyt ikäväksi, ja asettui kärsimättömästi seisomaan selin pyhään tuleen, joka oli palanut monen monta vuotta. Silloin mrs Clennam ensi kerran liikahdutti toista kättänsä, tehden perin pienen, poispäin viittaavan eleen ja sanoi:
»Ole hyvä ja jätä meidät puhumaan asioistamme, Arthur.»
»Äiti, teen sen hyvin vastahakoisesti.» ä
»Se ei merkitse mitään kuinka teet sen», vastasi äiti. »Jätä meidät. Tule takaisin toisen kerran, kun katsot velvollisuudeksesi kuluttaa ikävän puolituntisen täällä. Hyvää yötä.»
Hän ojensi villasormikkaihin verhotun kätensä, jotta poika saisi koskettaa sitä, kuten heidän tapansa oli, ja Arthur kumartui rullatuolin yli koskettaakseen huulillaan hänen kasvojaan. Hänestä tuntui, että äidin poski oli tavallista jäykempi ja kylmempi. Kun hän suoristautuen seurasi äitinsä silmien suuntaa mr Blandoisiin, Flintwinchin hyvään ystävään, napsautti tämä sormiaan äänekkäästi ja halveksivasti.
»Hyvin hämmästyneenä ja hyvin vastahakoisesti jätän teidän — teidän liiketuttavanne äitini huoneeseen, mr Flintwinch», virkkoi Clennam.
Liiketuttava napsautti taas sormiaan.