»Kysymyshän on vain muutamista tunneista, sir», koetti Clennam iloisesti huomauttaa.
»Muutamista tunneista, sir», vastasi toinen äkkiä kiivastuen. »Puhutte perin kevyesti tunneista, sir! Kuinka pitkältä arvioitte, sir, tunnin tuntuvan miehestä, joka on tukehtumaisillaan ilman puutteessa?»
Tämä oli hänen viimeinen mielenosoituksensa sillä kertaa; sillä vuodatettuaan vielä muutamia kyyneleitä ja vaikerrellen, ettei voinut hengittää, vaipui hän vähitellen uneen. Clennamilla oli runsaasti ajattelemisen aiheita istuessaan hiljaisessa huoneessa katsellen vuoteella lepäävää isää ja hänen kasvojaan vilvoittelevaa tytärtä.
Pikku Dorrit mietti myöskin. Pyyhkäistyään hiljaa harmaat hiukset isän otsalta ja kosketettuaan sitä huulillaan katsoi hän Arthuriin, joka tuli lähemmäksi, ja puhui kuiskaten ajatustensa aiheesta.
»Mr Clennam, täytyykö hänen maksaa kaikki velkansa, ennenkuin hän lähtee täältä?»
»Epäilemättä. Kaikki.»
»Kaikki velkansa, joiden tähden hän on istunut täällä vangittuna koko minun elämäni ajan ja kauemmin?»
»Epäilemättä.»
Amyn katseessa oli jotakin epävarmaa ja moittivaa, ei pelkästään tyytyväistä. Clennam ihmetteli sitä ja sanoi:
»Olettehan iloinen, että niin on asian laita.»