»Aikooko kuuluisa isäntämme ja ystävämme», lausui laki, »meidän loistava liiketähtemme — antautua valtiolliseen toimintaan?»
»Aikooko? Onhan hän jonkun aikaa ollut parlamentinjäsenenä», vastasi kohtelias nuori Barnacle.
»Niin kyllä», myönsi laki nauraen erikoisia lautakunnan jäseniä varten sovellettua huvinäytelmänauruaan; se oli aivan toisenlaista kuin hänen alempiarvoisissa lautakunnissa istuville hullunkurisille käsityöläisille tarjoamansa ilveilynauru; »hän on ollut parlamentissa jonkun aikaa. Mutta tähän saakka tähtemme on ollut vaihteleva ja häilyvä? Eikö niin?»
Tavallisen todistajan olisi tämä »eikö niin?» houkutellut myöntävään vastaukseen. Mutta Ferdinand Barnacle katsoi vain tarkoittavasti lakiin heidän astellessaan portaita ylös eikä vastannut mitään.
»Aivan niin, aivan niin», vahvisti laki nyökäyttäen päätänsä, sillä hän ei hellittänyt vähällä tällaisissa asioissa, »ja sentähden sanoin meidän kokoontuvan täysi-istuntoon erikoista neuvottelua varten — tarkoittaen, että tästä tulee ylevä ja juhlallinen tilaisuus, jolloin, kuten kapteeni Macheath sanoo, 'tuomarit ovat koolla: peloittava näky!' Me lakimiehet olemme, katsokaas, vapaamielisen valmiit viittaamaan kapteeni Macheathiin, vaikka hän on ankara meitä kohtaan. Siitä huolimatta voisin mainita erään myönnytyksenkin kapteenin puolelta», ja laki pyöritteli leikillisesti päätänsä, sillä puhuessaan ylimalkaisesti ammatistaan hän oli aina tekevinään pientä pilaa itsestään, »myönnytyksen, että laki, suurin piirtein, ainakin on tarkoitettu puolueettomaksi. Sillä mitä kapteeni sanoo, jos tulkitsen hänet oikein — ja ellen» — hän teki huvinäytelmäeleen, koskettaen kumppaninsa olkapäätä lornetillaan, »niin oppinut ystäväni kyllä oikaisee minua:
»'Siit' asti kun lain koura uhkaa kaikkein yllä pahetta vaanien niin meissä kuin myös muissa, voi järkimies ain' ihmetellä, syystä kyllä, parempaa seuraa ettei nähdä hirsipuissa!'»
Näin puhellen saapuivat he saliin, jossa mr Merdle seisoi takkavalkean edessä. Hän hämmästyi niin suunnattomasti, kun laki astui sisään tällaiset sanat huulillaan, että vieraan täytyi selittää toistaneensa Gayn säkeitä. »Tosin hän ei kuulu Westminster Hallin suuruuksiin», sanoi hän, »mutta onhan hänelläkin arvonsa sellaisen miehen silmissä kuin mr Merdlen, joka omistaa niin suurenmoisen käytännöllisen maailmantuntemuksen.»
Mr Merdle näytti siltä kuin haluaisi sanoa jotakin, mutta sitten hän ei näyttänyt haluavankaan. Tällä väliajalla ehdittiin ilmoittaa piispan saapumisesta.
Piispa astui sisään nöyränä, mutta kuitenkin rivakoin, nopein askelin, ikäänkuin haluten vetää jalkaansa seitsenpeninkulmaiset saappaansa ja lähteä kiertämään maailmaa tarkastamaan, että kaikki olivat tyydyttävässä kunnossa. Piispalla ei ollut aavistustakaan siitä, että jotakin tärkeätä oli tekeillä. Tämä oli hänen käytöksensä huomattavin piirre. Hän oli eloisa, vilkas, hilpeä, ystävällinen, lempeä, mutta niin hämmästyttävän viaton.
Laki liukui piispan luo kysellen kohteliaimmin piispattaren vointia. Tämä oli pahaksi onnekseen sattunut hiukan vilustumaan eräässä rippivannotustilaisuudessa, muuten hän voi hyvin. Samoin nuori herra piispa. Hän asui maaseudulla nuoren vaimonsa ja pienokaisten kanssa ja hoiti seurakuntaansa.