»On aivan totta, että liike käy tasaisesti», sanoi hän alentaen ääntänsä, »ja että on runsaasti ostajia. Ainoana haittana on luotto, sir.»
Tämän haitan tuntevat kipeästi useimmat, jotka ovat kaupallisesti tekemisissä Bleeding Heartin asukasten kanssa, ja se oli pahana kompastuskivenä mrs Plornishinkin liikkeessä. Kun mr Dorrit oli hankkinut hänelle tämän kaupan, osoittivat yardilaiset niin suurta myötätuntoa ja päättivät niin yksimielisesti kannattaa sitä, että se todella oli kunniaksi ihmisluonnolle. Tunnustaen hänen oikeutensa heidän jalomielisiin tunteisiinsa, koska hän jo kauan oli ollut heidän yhteiskuntansa jäsenenä, lupautuivat he ystävällisesti tekemään kauppaa mrs Plornishin kanssa, kävi miten kävi, eikä suosimaan mitään muuta liikettä. Jalojen tunteittensa vallassa olivat he poikenneet tavalliselta ladultaankin ja ostaneet, omiin tottumuksiinsa nähden, hiukan ylellisesti mausteita ja voita ja tuumivat keskenänsä, että jos he menivätkin hiukan yli rajojen, niin tapahtuihan se naapurin ja ystävän hyväksi, ja milloinka sitten oli lupa ylittää rajoja, ellei tällaisessa tapauksessa. Tällaisten kiihokkeiden varassa kävi liike erikoisen vilkkaasti ja varastossa olevat tavarat menivät nopeasti kaupaksi. Lyhyesti, jos yardilaiset vain olisivat maksaneet, olisi kauppa menestynyt loistavasti, mutta koska he yksinomaan rajoittuivat olemaan velkaa, ei kirjoihin vielä toistaiseksi ollut ilmestynyt minkäänlaista voittoa.
Mr Pancks aikoi juuri pörröttää hiuksensa pystyyn kuin piikkisian piikit miettiessään tätä asioiden tilaa, kun vanha mr Nandy palaten majaan salaperäisen näköisenä pyysi heitä välttämättä tulemaan katsomaan mr Baptistin outoa käytöstä; hän näytti kohdanneen jotakin, mikä oli pelästyttänyt häntä. Kaikki kolme menivät puotiin ja katsellen ikkunasta näkivät mr Baptistin, kalpeana ja kiihtyneenä, panevan toimeen seuraavanlaisia outoja kohtauksia. Ensin he huomasivat hänen piiloutuvan Yardiin johtavain portaiden yläpäähän ja kurkistavan katua ylös ja alas, varovasti pistäen päänsä esiin aivan puodinoven takaa. Erittäin huolekkaan tähystetyn jälkeen tuli hän esille piilostaan ja astui ripeästi katua alas ikäänkuin muka mennäkseen tykkänään tiehensä; sitte kääntyi hän äkkiä ja astui samaa vauhtia ja samaa teeskennellen katua ylös. Astuttuaan saman verran katua ylös kuin oli astunut sitä alaskin poikkesi hän kadun toiselle puolen ja katosi. Viime tempun tarkoitus selvisi vasta, kun hän kiireesti astui puotiin katuportailta ja selitti tehneensä pitkän ja salaperäisen kierroksen Yardin toiseen, Clennamin ja Doycen puoliseen päähän, kulkeneensa Yardin läpi ja pujahtaneensa sitte sisään. Hän oli aivan hengästyksissään, mikä oli luonnollista, ja hänen sydämensä tuntui olevan nopeammassa liikkeessä kuin pieni ovikello, joka värisi ja kilisi hänen takanaan, hänen kiivaasti suljettuaan oven.
»Hei, vanha veikko!» sanoi Pancks. »Altro, vanha poika! Mikäs on hätänä?»
Mr Baptist tai signor Cavalletto ymmärsi nyt englantia melkein yhtä hyvin kuin mr Pancks itse ja osasi puhuakin sitä aika hyvin. Siitä huolimatta mrs Plornish, anteeksiannettavan turhamaisena taidostaan, joka teki hänestä vähäistä vaille italiattaren, astui esiin ruveten tulkiksi.
»Hän tahto tietä, mikä hätä», tulkitsi hän.
»Tulkaa pieneen Onnenmajaan, padrona», vastasi mr Baptist, pudistellen innokkaasti oikean kätensä etusormea ominaiseen tapaansa ja antaen liikkeelle tällä kertaa erittäin salaperäisen leiman. »Tulkaa sinne!»
Mrs Plornish ylpeili padrona-arvonimestä, jonka hän katsoi paremmin tarkoittavan hänen asemaansa italiankielen taitajana kuin talon emäntänä. Hän noudatti heti mr Baptistin pyyntöä, ja he menivät kaikki sisään.
»Mine toivo, ettei te pelkä», sanoi mrs Plornish sitten, tulkiten mr Pancksia uudella tavalla, kekseliäs kun oli. »Mite tapahtu. Puhuke, padrona!»
»Olen nähnyt erään», vastasi Baptist, »olen tavannut hänet».