»Jos he olisivat —» aloitti Clennam, kun Pancks, muuttamatta ilmettä, päästi sellaisen äänen, joka voitti kaikki hänen tavalliset sekä nenä- että kurkkutörähdyksensä ja joka heti vaiensi Clennamin.
»Jos he olisivat?» toisti Pancks kysyvällä äänensävyllä.
»Luulin teidän — puhuvan», vastasi Arthur, epäröiden, minkä nimityksen antaisi keskeytykselle.
»Enpä suinkaan. En vielä. Kohta kyllä. Jos he olisivat?»
»Jos he olisivat askarrelleet niissä», sanoi Clennam, hiukan epätietoisena siitä, miten suhtautuisi ystäväänsä, »niin kai he ymmärtäisivät asian paremmin».
»Kuinka niin, mr Clennam?» kysyi Pancks nopeasti, ja hänen olemuksestaan kävi omituisella tavalla ilmi, että hän keskustelun alusta alkaen oli ollut ladattuna sillä panoksella, joka nyt laukesi. »He ovat oikeassa, tiedättekö. He eivät ole selvillä asioista, mutta he ovat oikeassa.»
»Oikeassa, kun haluavat Cavalletton tavoin keinotella mr Merdlen kansaa?»
»Aivan niin, sir», vastasi Pancks. »Minä olen ottanut selvän niistä, minä olen tehnyt laskelmia, olen perehtynyt niihin. Ne ovat varmoja ja luotettavia.» Tyytyväisenä päästyään näin pitkälle, veti mr Pancks itämaisesta piipustaan niin pitkän savun kuin hänen keuhkonsa suinkin sallivat ja katseli Clennamia ovelasti ja lujasti, vedellen ja puhallellen sauhuja edelleen.
Ja sillä hetkellä alkoi Pancks levittää vaarallista tarttumaa, jolla hänet oli saastutettu. Tällä tavalla nämä taudit leviävät, tällä viekkaalla tavalla ne tarttuvat.
»Tarkoitatteko, kunnon Pancks», kysyi Arthur painokkaasti, »että tahtoisitte panna, sanokaamme esimerkiksi nuo tuhannen puntaanne, tällaisiin yrityksiin?»