»Varmasti», vakuutti Pancks. »Olen tehnyt sen jo, sir.» Mr Pancks veti taas pitkän haiun, puhalsi pitkään sen ilmoille ja loi taas pitkän, ovelan silmäyksen Clennamiin.
»Sanon teille, mr Clennam, että olen ottanut selvän asioista», vakuutti Pancks. »Tällä miehellä on rajattomat apulähteet — suunnattomat pääomat — valtiollinen vaikutusvalta. Hänen yrityksensä ovat parhaat, ne ovat varmoja, ne ovat luotettavia.»
»Vai niin!» vastasi Clennam katsoen ensin vakavasti häneen ja sitte vakavasti valkeaan. »Te hämmästytätte minua!»
»Pyh!» puhalsi Pancks. »Älkää sanoko niin, sir. Teidän pitäisi itse tehdä samoin. Miksette tee kuten minä?»
Keneltä mr Pancks ensin oli saanut kulkutaudin tarttuman, sitä hänen olisi ollut yhtä mahdoton sanoa kuin mistä hänen elimistöönsä hänen tietämättään hiipinyt kuumetauti olisi alkuisin. Tällaiset rutot, samoin kuin monet ruumiillisetkin taudit, saavat ensin alkunsa ja kehittyvät ihmisten pahuudessa ja leviävät sitte heidän tietämättömyydessään, ja jonkun ajan kuluttua tarttuvat ne potilaisiin, jotka eivät ole tietämättömiä eivätkä pahoja. Ehkä oli niin, että Pancks oli saanut tarttuman tähän luokkaan kuuluvalta henkilöltä, ehkä oli toisinkin; joka tapauksessa esiintyi hän tämänlaatuisena potilaana, ja siksi hänen levittämänsä tartunta oli sitä tuhoisampi.
»Ja te olette todellakin sijoittanut pääomanne», Clennam oli jo edistynyt käyttämään tätä sanaa, »tuhannen puntaanne, näihin yrityksiin, Pancks?»
»Varmasti, sir!» vastasi Pancks reippaasti ja puhalsi sauhupilven ilmoille. »Olisin vain suonut niitä olevan kymmenen!»
Clennamin yksinäistä mieltä painoi tänä iltana raskaasti kaksi asiaa: toinen oli hänen yhtiökumppaninsa aina vain kauemmaksi siirtynyt toivo, toinen se, mitä hän oli nähnyt ja kuullut äitinsä luona. Tuntien suurta lohdutusta Pancksin seurasta ja myös voivansa luottaa häneen, otti hän puheeksi molemmat huolensa ja molemmat johtivat hänet takaisin kiihtyvällä nopeudella ja voimalla heidän keskustelunsa lähtökohtaan.
Tämä tapahtui erinomaisen yksinkertaisesti. Jätettyään pääomansijoitukset siksensä istui hän hetken vaiti, katsellen piipunsavunsa läpi tuleen, ja kertoi sitte Pancksille, kuinka ja miksi hän oli joutunut asioihin suuren kansallisen viraston kanssa. »Raskasta se on ollut ja raskasta se on Doycelle», lopetti hän vilpittömän harmin tuntein, jotka aina heräsivät hänessä tämän asian joutuessa puheeksi.
»Raskasta todella», myönsi Pancks. »Mutta tehän hoidatte hänen asioitansa, mr Clennam?»