»Uskokaa, sir», vastasi Pancks, »jos pidätte minua sen arvoisena».
»Pidän.»
»Voitte luottaa minuun!» Mr Pancksin lyhyt ja terävä vakuutus, jonka hän vahvisti nopeasti ojentamalla hiilisen kätensä, oli erittäin ilmeikäs ja luottamusta herättävä. Clennam puristi kättä lämpimästi.
Lievennellen vanhojen epäilystensä luonnetta, mikäli niiden selvä esittäminen salli, ja milloinkaan mainitsematta äitinsä nimeä, ja puhuen vain ylimalkaisesti eräästä sukulaisesta, kuvasi hän mr Pancksille suurin piirtein pahat aavistuksensa ja keskustelun, jonka todistajana hän oli ollut. Mr Pancks huudahteli niin hartaasti, että unohti itämaisen piipun ilot ja pisti sen ristikolle hiilihankojen ja -pihtien joukkoon käyttäen koko kertomuksen ajan käsiään pörrötelläkseen kankeita hiuspiikkejään, niin että hän esityksen lopussa oli kuin mikäkin työmies-Hamlet keskustelussa isänsä haamun kanssa.
»Tästä johdun, sir», huudahti hän, äkkiä koskettaen Clennamin polvea, »tästä johdun takaisin pääomansijoituksiin! En sano mitään siitä, että olette valmis antamaan pois omaisuutenne korjataksenne vääryyttä, jota ette milloinkaan ole tehnyt. Se on teidän tapaistanne. Jokaisen täytyy olla oma itsensä. Mutta tämän sanon: koska arvelette tarvitsevanne rahaa suojataksenne omaa vertanne paljastuksilta ja häpeältä, niin tehkää mitä voitte.»
Arthur pudisti päätänsä, mutta katsoi häneen samalla miettivästi.
»Tulkaa niin rikkaaksi kuin voitte, sir», pyysi Pancks hartaasti, keskittäen kaiken tarmonsa tähän pyyntöön. »Tulkaa niin rikkaaksi kuin kunnialla voitte. Se on teidän velvollisuutenne. Ei itsenne tähden, mutta muiden. Tarttukaa onnen siipeen. Poloinen mr Doyce (hän käy todella vanhaksi) on teidän varassanne. Sukulaisenne on teidän varassanne. Ette tiedäkään, kuinka monen onni on teidän kädessänne.»
»Hyvä, hyvä, hyvä!» torjui Arthur. »Jo riittää täksi iltaa.»
»Vielä sananen, mr Clennam», tinki Pancks, »ja sitte riittää täksi illaksi. Miksi jättäisitte kaiken voiton ahmateille, roistoille ja petkuttajille? Miksi jättäisitte kaiken mahdollisesti saatavan voiton minun isännälleni ja hänen kaltaisillensa? Ja kuitenkin te aina teette niin. Kun sanon te, tarkoitan teidän kaltaisianne miehiä. Tiedätte niin tekevänne. Näen sen joka Jumalan päivä. En näekään mitään muuta. Sen näkeminen kuuluu ammattiini. Sentähden sanon», kehoitti Pancks, »käykää kiinni ja voittakaa!»
»Mutta mitähän, jos käyn kiinni ja menetän?» tuumi Arthur.