»Tapahtunut, sinä pieni myyrä», matki Fanny; »ellet olisi umpisokea, et voisi kysyä sellaista. Rohkenetkin kehua itselläsi olevan silmät päässä, kun kysyt minulta, mitä on tapahtunut!»
»Mr Sparkleristako on kysymys, rakkaani?»
»Mister Sparkleristako?» matki Fanny hillittömän pilkallisesti, ikäänkuin tämä olisi viimeinen auringon alla, joka saattaisi juolahtaa hänen mieleensä. »Ei, neiti lepakko, ei hänestä.»
Samassa silmänräpäyksessä katui hän nimitelleensä sisartaan ja selitti nyyhkyttäen käyttäytyvänsä inhoittavasti, mutta että kaikki ärsyttivät häntä.
»Ehket voi oikein hyvin tänä iltana, rakas Fanny.»
»Joutavia!» vastasi nuori neiti suuttuen taas. »Olen yhtä terve kuin sinäkin. Kenties terveempikin, enkä kuitenkaan ylpeile sillä.»
Pikku Dorrit parka arveli viisaimmaksi pysyä aivan alallaan, koskei kuitenkaan voinut keksiä mitään rauhoittavaa, joka ei olisi herättänyt vastalauseita. Ensiksi Fanny pani tämänkin pahakseen ja päivitteli kuvastimellensa, kuinka kaikista sietämättömistä sisarista kiltti ja sävyisä sisar oli sietämättömin. Hän tiesi, sanoi hän, olevansa kyllä ajoittain ilkeällä tuulella, tiesi käyttäytyvänsä inhoittavasti, mutta arveli, ettei mikään silloin tekisi hänelle niin hyvää kuin se, että hänelle huomautettaisiin siitä; mutta kun hänellä onnettomuudeksi oli kiltti ja sävyisä sisar, ei hän milloinkaan saanut kuulla siitä, joten seurauksena oli, että hän suorastaan oli kiusattu ja pakotettu käyttäytymään näin epämiellyttävästi. Sitäpaitsi (selitti hän vihaisesti kuvastimellensa) ei hän tahtonut saada anteeksi. Ei ollut ensinkään sopivaa, että hänen täytyi taipua saamaan anteeksi nuoremmalta sisareltaan. Ja niin aina kuitenkin kävi — hän joutui aina sellaiseen asemaan, että sai anteeksi, tahtoipa sitä tai ei. Lopuksi purskahti hän kiihkeään itkuun, ja kun hänen sisarensa istui hänen viereensä lohduttamaan häntä, sanoi hän: »Amy, sinä olet enkeli!»
»Mutta minäpä sanon sinulle, lemmikkini», aloitti hän, kun sisaren lempeys oli rauhoittanut häntä, »asiat ovat nyt kehittyneet sille kannalle, ettei tätä enää voi eikä saa jatkua tällä tavalla; tässä täytyy tapahtua muutos, suuntaan tai toiseen».
Tiedonanto oli epämääräinen, vaikka erittäin päättävä, ja Pikku Dorrit vastasi: »Puhukaamme siitä nyt.»
»Aivan niin, rakkaani», myönsi Fanny, kuivaten kyyneleitään. »Puhukaamme siitä. Olen järkevä nyt taas, ja sinun pitää neuvoa minua. Tahdotko neuvoa minua, suloinen lapsi?»