»Tuskin saatan uskoa, Fanny —» Mutta Fanny keskeytti hänet.
»Älä väittele minun kansani siitä, sillä minä tiedän sen paremmin», sanoi hän. Huomaten kuitenkin taas vastanneensa liian terävästi kostutti hän sisarensa otsaa ja puhalsi siihen. »Mutta asiaan vielä kerta, ystäväni. Minun on nyt päätettävä (olen ylpeä ja itsetietoinen, kuten tiedät, Amy, ehkäpä liiaksikin), uhraudunko, kohottaakseni perheen asemaa.»
»Millä tavoin?» kysyi Amy hätäisesti..
»En tahdo», jatkoi Fanny vastaamatta kysymykseen, »alistua tunnustamaan mrs Generalia äitipuolekseni, enkä tahdo joutua millään tavalla mrs Merdlen suojeltavaksi tai kiusattavaksi».
Pikku Dorrit laski kätensä kädelle, joka piteli ruusuvesipulloa, ja näytti entistä levottomammalta. Fanny oikein rääkkäsi otsaansa, läiskyttelemällä sitä ruusuveteen kastetulla nenäliinallaan, ja jatkoi kiivaasti:
»Ei kukaan voi kieltää, että hän tavalla tai toisella, yhdentekevä miten, on hankkinut itselleen erittäin hyvän aseman. Että hän joutuu erittäin ylhäisiin suhteisiin, sitä ei voi kukaan kieltää. Ja mitä tulee kysymykseen, onko hän viisas vai typerä, niin oikeastaan uskon, ettei viisas mies sopisikaan minulle. Minä en voi alistua. Minä en voisi kylliksi mukaantua viisaan miehen tahtoon.»
»Oi rakas Fanny!» huudahti Pikku Dorrit, jonka mieleen hiipi kauhuntunne, kun hän käsitti, mitä sisar tarkoitti sanoillaan. »Jos rakastaisit jotakuta, niin tunteesi muuttuisi aivan. Jos rakastaisit jotakuta, et enää olisi oma itsesi, unohtaisit ja menettäisit itsesi kokonaan rakkaudesta häneen. Jos rakastaisit häntä —» Fanny oli herennyt taputtelemasta otsaansa ja katsoi tuikeasti sisareensa.
»No, jopa jotakin!» huudahti hän. »Totisesti! Eräät näkyvät tietävän sangen paljon eräistä asioista! Jokaisella ihmisellä sanotaan olevan oma keppihevosensa, ja näyttääpä siltä kuin nyt olisin saanut tietää, mikä sinun on, Amy. Kas niin, pienokaiseni, laskin vain leikkiä», hän taputteli sisaren otsaa, »mutta älä huoli olla typerä jänönen ja puhua noin lennokkaasti ja kaunopuheisesti yli-ikäisistä mahdottomuuksista. No niin, palaan taas itseeni.»
»Rakas Fanny, salli minun ensin sanoa, että soisin mieluummin, että me työllä ansaitsisimme niukan toimeentulomme, kuin että olisit rikas ja ottaisit mr Sparklerin.»
»Salli minun sanoa, rakas Amy!» matki Fanny. »Kyllähän minä sallin sinun sanoa mitä hyvänsä. Enhän minä toivoakseni estä sinua puhumasta. Meidänhän piti juuri neuvotella. Ja mitä mr Sparklerin naimiseen tulee, niin ei minulla ole minkäänlaista aikomusta suostua häneen tänä iltana tai huomisaamunakaan.»