Ja taas hän asteli.
»Puhuisin hänestä vanhana naisena. Olisin tietävinäni hänen ikänsä, ja ellen tuntisi sitä, niin kysyisin hänen pojaltansa. Ja hän saisi, Amy, kuulla minun sanovan, hellästi, oikein kunnioittavasti ja hellästi, kuinka kaunis hän vielä on huolimatta korkeasta iästään. Saisin, yhdellä iskulla, hänet tuntumaan vanhalta, sen kautta, että itse olen paljoa nuorempi. En ehkä ole yhtä kaunis kuin hän; en liene puolueeton tuomari tässä asiassa, mutta tiedän olevani kylliksi kaunis ärsyttääkseni häntä sillä. Ja tekisinkin niin!»
»Rakas sisar, tuomitsisitko itsesi onnettomaan elämään tällaisen asian tähden?»
»Ei siitä tulisi onnetonta elämää, Amy. Sellaista elämää varten olen kuin luotu. Yhdentekevää, johtuuko se taipumuksesta vai olosuhteista, mutta tällainen elämä sopii minulle paremmin kuin ehkä mikään muu.»
Näissä sanoissa tuntui eräänlainen toivoton sointu, mutta naurahtaen ylpeästi alkoi hän taas kävellä huoneessa ja pysähtyi sitte sivuutettuaan suuren kuvastimen.
»Vartalo, vartalo, Amy! Hyvä. Sillä naisella on kaunis vartalo. Tunnustan sen enkä tahdo kieltää sitä. Mutta onko se mahdoton muiden saavuttaa? Enpä totisesti luulisi. Annettakoon eräälle paljoa nuoremmalle naiselle sama vapaus pukeutua, mikä hänellä naituna naisena on, niin saammepa nähdä, kultaseni!»
Tässä ajatuksessa oli jotakin miellyttävää ja imartelevaa, niin että hän hyväntuulisempana palasi entiselle paikallensa istumaan. Hän tarttui sisarensa käsiin, nosti ne päänsä yli ja taputteli kaikkia neljää kättä yhteen ja katseli nauraen sisartansa silmiin:
»Ja tanssijatar, Amy, jonka hän on ihan unohtanut — tanssijatar, joka ei ole vähääkään minun näköiseni ja josta en milloinkaan muistuta häntä, enhän toki! — hän tanssii hänen elämänsä läpi ja hänen tiellänsä, sellaisen sävelen mukaan, joka hiukan häiritsee hänen julkeata rauhallisuuttansa. Hiukan vain, Amy kulta, hiukan vain!»
Kohdatessaan sisarensa totisen ja rukoilevan katseen antoi hän kaikkien käsien vaipua alas ja laski yhden Amyn huulille.
»Älä huoli puhua minulle tästä, lapsi», sanoi hän tiukemmin, »siitä ei ole mitään hyötyä. Nämä asiat minä ymmärrän paljoa paremmin kuin sinä. En ole suinkaan vielä päättänyt mitään, mutta se on kohta tehtävä! Olemme nyt kaikessa rauhassa keskustelleet tästä asiasta ja voimme mennä levolle. Hyvää yötä, sinä kiltein ja rakkain pieni hiiri!» Näin sanoen irtautui Fanny ankkuristaan ja alistuttuaan näin paljon neuvottavaksi katsoi sen riittävän siksi kertaa.