Hänen mentyään huudahti Amy: »Oi Fanny, Fanny!» kääntyi valoisassa ikkunassa sisarensa puoleen, vaipui hänen syliinsä ja itki siinä. Ensin Fanny nauroi, mutta pian painoi hän kasvonsa sisaren kasvoja vastaan ja itki hänkin — hiukkasen. Viimeisen kerran Fanny nyt osoitti, että hänen sisimmässään piili tukahdutettu tai voitettu tunne tämän asian takia. Tästä hetkestä alkaen oli hänen valitsemansa tie selvänä hänen edessään ja hän astui sitä ominaisin käskevin, itsepintaisin askelin.
YHDESKUUDETTA LUKU
Ei mitään varsinaista syytä tai estettä, jonka tähden nämä kaksi eivät voisi liittäytyä yhteen
Kun mr Dorrit kuuli, että hänen vanhempi tyttärensä oli myöntynyt mr Sparklerin kosintaan ja lupautunut hänelle, otti hän tiedon vastaan heti erinomaisen arvokkaasti ja isällisen ylpeyden täyttämänä; hänen arvokkuutensa kasvoi sen kautta, että tämä avioliitto avasi suurempia edullisia mahdollisuuksia hienojen tuttavuuksien saamiseen, ja hänen isällistä ylpeyttänsä lisäsi miss Fannyn osoittama altis ymmärtämys ja myötätunto hänen elämänsä suurta päämäärää kohtaan. Hän ilmaisi tyttärellensä, että tämän ylevä kunnianhimo herätti.
Ei mitään varsinaista syytä tai estettä vastakaikua isän sydämessä, ja siunasi Fannya velvollisuutensa tuntevana, oikein ajattelevana lapsenaan, joka uhrautui kohottaakseen perheen nimen loistoa.
Mr Sparklerilta, sittenkun miss Fanny salli hänen ilmestyä, ei mr Dorrit suinkaan tahtonut salata, että liitto, jonka ehdottamisella tämä kunnioitti häntä, oli hänelle erikoisesti mieluinen, niin hyvin siitä syystä, että se oli sopusoinnussa hänen tyttärensä Fannyn välittömien tunteiden kanssa, kuin myös, koska he sen kautta joutuivat mieluisiin perhesuhteisiin mr Merdlen, ajan suuren hengen kanssa. Mrs Merdlestä puhui hän niinikään hyvin ylistävin sanoin seuraelämää johtavana, huomattavana, erinomaisen hienona, sirona ja kauniina naisena. Hän katsoi velvollisuudekseen huomauttaa (ollen varma siitä, että mr Sparklerin kaltainen tahdikas herrasmies hienotunteisesti ymmärtäisi hänet), ettei hän voinut katsoa kosintaan lopullisesti suostutun ennenkuin hänellä olisi tilaisuus vaihtaa mielipiteitä asiasta mr Merdlen kanssa, saadakseen varmuuden siitä, että tämän erinomaisen herrasmiehen suunnitelmiin kuului suoda hänen (mr Dorritin) tyttärellensä sellainen asema, jota hän tyttärensä olojen, myötäjäisten ja toivomusten perusteella toivoi voivansa, näyttämättä omanvoitonpyyteitä, vaatia hänelle tässä talossa, jota saattoi nimittää suuren maailman keskustaksi. Mainitessaan tästä, kuten hän isänä ja jonkinmoisessa asemassa olevana herrasmiehenä katsoi velvollisuudekseen, tahtoi hän kuitenkin välttää valtioviisasta salaperäisyyttä ja suoraan myöntää, että hän nyt ehdollisesti suostui kosintaan ja hyvin luultavasti lopullisestikin hyväksyisi sen, sekä kiittää mr Sparkleria siitä kunniasta, jonka tämä osoitti hänelle ja hänen perheellensä. Hän lopetti tekemällä vielä muutamia yleisluontoisempia huomautuksia — hm — riippumattomasta herrasmiehestä ja — hm — kenties liian puolueellisesta ja hellästä isästä. Lyhyesti, hän vastaanotti mr Sparklerin tarjouksen jotenkin samaan tapaan kuin olisi vastaanottanut häneltä kolme, neljä puolikruunusta menneinä aikoina.
Mr Sparkler, joka oli aivan ällistyksissään hänen viattomaan päähänsä kohdistetusta sanatulvasta, vastasi lyhyesti ja sattuvasti; tämä vastaus ei sisältänyt enempää eikä vähempää kuin sen, että hän jo kauan oli huomannut, ettei miss Fannyssä ollut mitään joutavaa hölynpölyä ja ettei hän luullut isäukon millään tavalla vastustavan asiaa. Hänen päästyään näin pitkälle sulki hänen hellyytensä esine häneltä suun, aivan kuin jousikannellisen lippaan, ja lähetti hänet pois. Kun mr Dorrit kohta senjälkeen tuli vierailulle poven luokse, otettiin hänet erinomaisen armollisesti vastaan. Mrs Merdle oli kuullut asiasta Edmundilta. Ensin hän oli hämmästynyt, koskei ollut luullut Edmundin ajattelevan naimista. Seurapiirit eivät myöskään luulleet Edmundin ajattelevan naimista, Olihan hän tietysti naisena (»me naiset havaitsemme vaistomaisesti tuollaiset seikat, mr Dorrit!») huomannut, että Edmund oli rajattomasti ihastunut miss Dorritiin, ja hän itse oli suoraan sanonutkin, että mr Dorritilla oli suuri edesvastuu hartioillaan, kun oli tuonut näin hurmaavan tytön ulkomaille panemaan maan miestensä päät pyörälle.
»Saanko kunnian päätellä, madam», kysyi mr Dorrit, »että — hm — hyväksytte sen suunnan, johon mr Sparklerin tunteet ovat kohdistuneet?»
»Vakuutan teille, mr Dorrit», vastasi povi, »että omasta puolestani olen ihastunut».
Mr Dorrit tunsi itsensä hyvin tyytyväiseksi.