»Olen omasta puolestani ihastunut», toisti mrs Merdle.
Tämä satunnainen toistelu houkutti mr Dorritin lausumaan toivomuksensa, ettei mr Merdle kieltäisi hyväksymistänsä.
»En voi», vastasi mrs Merdle, »ottaa varmasti vastatakseni mr Merdlestä; herrasmiehillä, nimenomaan sellaisilla, joita yhteiskunta sanoo rahamiehiksi, on omat käsityksensä näistä asioista. Mutta arvelen — se on vain otaksuma, mr Dorrit — arvelen, että mr Merdle yleensä» — tässä hän hetkisen tarkasteli itseään ennenkuin lisäsi huolettomasti — »on varsin ihastunut».
Mrs Merdlen mainitessa herrasmiehiä, joita yhteiskunta sanoo rahamiehiksi, oli mr Dorrit rykäissyt, ikäänkuin sisäinen epävarmuus olisi pyrkinyt purkautumaan. Mrs Merdle oli huomannut sen ja palasi vielä asiaan.
»Onhan minun oikeastaan tarpeetonta huomauttaa tästä, ellei vain puhuakseni avomielisesti siitä, mikä on päivänselvää ja tärkeintä sille henkilölle, jota niin suuresti kunnioitan ja jonka kanssa toivon joutuvani vieläkin mieluisempaan kanssakäymiseen. Sillä eihän voi muuta kuin otaksua, että te katselette tällaisia asioita samalta kannalta kuin mr Merdle, vaikka mr Merdle satunnaisten olosuhteiden vaikutuksesta onnekseen tai onnettomuudekseen on joutunut toimimaan liikeyrityksissä, jotka, vaikka ovatkin laajoja, hiukan rajoittavat hänen näköpiiriänsä. Olen yhtä tietämätön liikeasioista kuin lapsi», vakuutti mrs Merdle, »mutta pelkään, mr Dorrit, että niillä on tällainen vaikutus».
Näin taitavasti mrs Merdle keinutteli mr Dorritia ja mr Merdleä vipulaudalla, niin että kumpikin vuoroin lennähti ylös ja vuoroin painui alas eikä kumpikaan ollut voitonpuolella; se oli kuin lieventävää lääkettä mr Dorritin yskälle. Hän pyysi äärimmäisen kohteliaasti saada vastustaa mrs Merdleä, tätäkin lahjakasta ja viehättävää naista (tämä kumarsi kiitokseksi kohteliaisuudesta), hänen otaksuessaan, että mr Merdlen liiketoiminnalla, joka oli aivan toista kuin muiden ihmisten vähäpätöiset yritykset, olisi muuta vaikutusta, kuin että se avarsi ja kohotti sitä neroa, joka oli tämän toiminnan sieluna. »Te olette itse jalomielisyys», vastasi mrs Merdle, hymyillen parasta hymyään; »toivokaamme, että niin on. Mutta minä olen melkein taikauskoinen, kun on kysymys liikeasioista.»
Mr Dorrit vastasi uudella kohteliaisuudella, jonka sisältönä oli, että liiketoiminta samoin kuin kallis liikeaika oli olemassa vain orjia varten ja ettei mrs Merdlellä, joka hallitsi ja ohjasi sydämiä mielensä mukaan, ollut sen kanssa mitään tekemistä. Mrs Merdle nauroi ja sai mr Dorritille luulotelluksi, että povi punastui — mikä oli hänen parhaita temppujaan.
»Sanon näin paljon vain siksi», selitti hän, »että mr Merdle aina on osoittanut suurta myötätuntoa Edmundia kohtaan ja aina sanonut hartaasti harrastavansa hänen parastaan. Tehän tunnette Edmundin julkisen aseman. Hänen yksityisasemansa on kokonaan mr Merdlen varassa. Kun olen niin typerän kykenemätön käsittämään liikeasioita, en todellakaan tiedä tämän enempää.»
Mr Dorrit taas lausui omaan nuottiin, että liike-elämä oli orjuuttajien ja tenhotarten ajatuspiirin alapuolella. Sitte mainitsi hän aikovansa herrasmiehenä ja isänä kirjoittaa mr Merdlelle. Tämän aikeen hyväksyi mrs Merdle täydestä sydämestä — tai täydellä teeskentelytaidollaan, mikä oli tarkalleen sama — ja lähetti itse seuraavassa postissa valmistavan kirjeen maailman kahdeksannelle ihmeelle.
Kirjeessään samoin kuin keskustelussaan ja neuvottelussaan suuresta kysymyksestä, jota ne koskivat, koristeli mr Dorrit aihettaan koukeroilla ja kiemuroilla, samoin kuin kijoitusmestarit koristelevat kirjoitus- ja laskuvihkoja, joissa alkeellisten laskutoimitusten otsakkeet hahmottuvat joutseniksi, kotkiksi, aarneiksi ja muiksi kaunokirjoituskoruiksi ja joissa isot kirjaimet häipyvät sieluineen ruumiineen kynä- ja mustehurmioihin. Siitä huolimatta sai hän kirjeensä tarkoituksen siksi selvästi lausutuksi, että mr Merdle saattoi säädyllisellä tavalla teeskennellä saaneensa tietonsa tästä lähteestä. Tämän mukaisesti mr Merdle sitte vastasi mr Dorritille. Mr Dorrit vastasi mr Merdlelle, ja mr Merdle vastasi mr Dorritille, ja pian tiedettiin, että kirjeitä vaihtavat vallat olivat päässeet tyydyttävään keskinäiseen ymmärtämykseen. Nyt, muttei ennemmin, ilmestyi miss Fanny näyttämölle, täysin varustettuna uutta osaansa varten. Nyt, muttei ennemmin, antoi hän mr Sparklerin kokonaan sulautua valoonsa ja loisti heidän molempien ja parinkymmenen muunkin puolesta. Tuntematta enää varman aseman ja arvon puutetta, joka oli tuottanut hänelle niin paljon huolta, alkoi tämä kaunis alus nyt purjehtia määrättyä suuntaa ja keinua aalloilla varmana ja tasapainoisena, osoittaen varsin huomattavaa purjehtimistaitoa.