»— että tyttäreni Fanny on — hm — suostunut menemään naimisiin mr Sparklerin kanssa, jonka te tunnette. Tämän kautta te, madam, vapaudutte vaikean tehtävänne — hm — vaikean tehtävänne toisesta puolesta.» Mr Dorrit toisti nämä sanat vilkaisten vihaisesti Fannyyn. »Mutta toivon, ettei se millään tavoin, ei välillisesti eikä välittömästi — hm — muuta tai supista sitä asemaa, johon te hyväntahtoisesti olette asettunut perheessäni.»
»Mr Dorrit», vastasi mrs General hansikoidut kädet mallikelpoisesti leväten päällekkäin, »on aina hienotunteinen ja arvioi ystävälliset palvelukseni liian suuriksi».
Miss Fanny rykäisi kuin sanoakseen: »Olette oikeassa!»
»Miss Dorrit on epäilemättä menetellyt niin viisaasti kuin olosuhteet suinkin sallivat ja suonee minun vilpittömästi onnitella itseään. Hyviksi enteiksi tälle perhetapahtumalle on katsottava se, että asianomaiset ovat vapaat intohimon kahleista», mrs General sulki silmänsä sanoessaan sen, ikäänkuin ei voisi sellaista puhuessaan katsoa kehenkään, »että se on sopusoinnussa lähimpien omaisten toivomusten kanssa ja että se liittää yhteen ja lujittaa uljaan perherakennelman eri osat. Toivon, että miss Dorrit sallii minun hartaimmin onnitella häntä.»
Tässä mrs General vaikeni ja lisäsi hiljaa itsekseen, piirteiden muovaamiseksi: »Pappa, peruna, pupu, papu, prisma.»
»Mr Dorrit», lisäsi hän ääneen, »on aina kovin kohtelias, ja pyydän kiittää tästä huomaavaisuudesta, tahdonpa lisätä: kunnianosoituksesta, joka on tullut osakseni sen kautta, että hän ja miss Dorrit näin aikaisin ovat ilmoittaneet minulle tapahtumasta. Niin hyvin kiitokseni kuin onnittelunikin osoitan sekä mr Dorritille että miss Dorritille.»
»Minulle ne ovat erinomaisen —sanomattoman tervetulleita», huomautti miss Fanny. »On suuri helpotus tietää, ettei teillä, mrs General, ole mitään asiaa vastaan; tuntuu kuin kivi vierähtäisi sydämeltäni. Tuskinpa tiedän mitä olisin tehnyt, jos teillä olisi ollut jotakin muistutettavaa, mrs General.»
Mrs General vaihtoi oikean hansikkaan vasemman päälle ja hymyili papu-prisma-hymyä.
»Avioelämässäni aionkin ylinnä harrastaa teidän hyväksymisenne säilyttämistä», jatkoi Fanny, ja hänen vastahymyssään ei ollut hiventäkään papu- ja prisma-aineksia; »sen menettäminen tietäisi todella suurinta kurjuutta ja onnettomuutta. Toivon, ettette suuressa hyvyydessänne pane pahaksenne ja ettei isäkään pahastu, jos kuitenkin oikaisen pari pientä erehdystänne. Parhaimmatkin meistä ovat niin erehtyväisiä, että teillekin, mrs Gerenal, on sattunut yksi ja toinen hairahdus. Teille osoitettuun luottamukseen sisältyvä huomaavaisuus ja kunnianosoitus, josta niin painokkaasti puhuitte, on epäilemättä erittäin imartelevaa ja tyydyttävää laatua; mutta minulla ei ole mitään osaa siinä. Ansio siitä, että teille ilmoitettiin tästä asiasta, olisi minun ansionani ollut niin suuri, etten voi omistaa sitä, koska se ei kuulu minulle. Se on yksinomaan isän. Olen syvästi kiitollinen teille rohkaisustanne ja suojeluksestanne, mutta isä sitä on pyytänyt teiltä enkä minä. Minun tulee kiittää teitä, mrs General, minulle suomastanne helpotuksesta, kun annoitte suostumuksenne kihlaukseeni, mutta te ette ole minulle kiitollisuudenvelassa mistään. Toivon, että aina hyväksytte minun menettelyni, senkin jälkeen kun olen jättänyt kodin, ja että sisarenikin kauan saisi nauttia ja teidän armollisesta alentuvaisuudestanne, mrs General.»
Tämän sanottuaan, mikä lausuttiin mitä kohteliaimmin, lähti Fanny huoneesta, siroryhtisenä ja säteilevänä rynnätäkseen, päästyään näkyvistä, portaita ylös hehkuvin kasvoin ja syöksyäkseen sisarensa kimppuun, jota hän nimitteli myyräksi ja pudisteli, saadakseen hänen silmänsä paremmin auki, ja kertoi hänelle, mitä alhaalla oli tapahtunut, kysyen, mitä hän nyt ajatteli isästä.