»Huomaan, että kohta menetän sinut, Fanny.»
»Millainen pienokainen oletkaan», huudahti Fanny puoliksi suvaitsevaisena, puoliksi kärsimättömänä, »kun et malta odottaa! Pyydän, kultaseni, kuuntele minua loppuun! Tämä nainen», hän puhui tietysti mrs Merdlestä, »jää tänne pääsiäisen jälkeen, niin että jos menisin täällä naimisiin ja matkustaisin Edmundin kanssa Lontooseen, ennättäisin hänen edellensä. Se olisi jotakin. Edelleen, Amy. Kun tämä nainen olisi poissa tieltä, en luulisi olevani kovinkaan vastahakoinen myöntymään mr Merdlen ehdotukseen, jonka hän on tehnyt isälle, että nimittäin Edmund ja minä aluksi asettuisimme tuohon taloon — tiedäthän — tuohon taloon, jossa sinä kerran kävit erään tanssijattaren kanssa, ystäväni — kunnes meidän oma huoneistomme on saatu valituksi ja kuntoon. Edelleen vielä, Amy. Isä on aina puhunut aikovansa matkustaa Lontooseen keväällä — katsos, jos Edmund ja minä olisimme naimisissa, niin voisimme matkustaa Firenzeen, jossa isä yhtyisi meihin, ja sitte voisimme kaikki kolme yhdessä matkustaa kotiin. Mr Merdle on pyytänyt isää asumaan tuossa samassa mainitsemassani talossa, ja otaksun, että hän suostuu siihen. Mutta hän on tekojensa herra, joten siitä asiasta en voi sanoa mitään varmaa (mutta se ei olekaan varsin tärkeätä)».
Fannyn tapa todeta tämä seikka ilmaisi mitä, selvimmin erotuksen isän, joka oli oma herransa, ja mr Sparklerin välillä, joka ei ollut sitä vähimmässäkään määrässä. Ei silti, että hänen sisarensa olisi huomannut sitä; hän ajatteli vain tulevaa eroa sisarestaan ja harrasta haluaan päästä mukaan Englantiin.
»Näinkö nyt siis on järjestetty, Fanny rakas?»
»Järjestetty!» toisti Fanny. »No mutta, lapsi, sinä olet oikein kärsivällisyyttä koetteleva. Huomasithan, että nimenomaan sovitin sanani niin, ettei syntyisi tällaista käsitystä. Sanoin, että varmasti esiintyisi tällaisia kysymyksiä ratkaistaviksi, ja tässä ne nyt ovat.»
Pikku Dorritin miettivät silmät katsoivat häneen hellästi ja tyynesti..
»No, suloisin tyttöni», sanoi Fanny, vaaputellen jotenkin kärsimättömästi hattuaan sen nauhoista, »ei tässä ole mitään tuijottamisen syytä. Pienten pöllöjen vain on lupa tuijotella. Odotan neuvoa sinulta, Amy. Mitä neuvot minua tekemään?»
»Etkö luule», kysyi Pikku Dorrit vakuuttavasti hetken mietittyään, »että asiaa kaikin puolin punniten olisi parasta siirtää kaikki pari kuukautta myöhemmäksi?»
»En, pikku kilpikonna», vastasi Fanny erikoisen terävästi, »sitä en ensinkään luule».
Näin sanoen viskasi hän hatun tykkänään kädestään ja heittäytyi tuoliin. Mutta melkein heti valtasi hänet taas hellyydenpuuska ja hän ponnahti ylös tuolistaan, polvistui lattialle ja sulki sisarensa tuoleineen päivineen syliinsä.