Pikku Dorrit kuunteli tätä neuvoa uskaltamatta sanoa vastaan, muttei myöskään antanut Fannylle syytä luulla hänen aikovan noudattaa sitä. Näin tehtyään tavallaan lopun tyttövuosistaan ja järjesteltyään maallisia asioitansa kävi Fanny hänelle ominaisen kiihkeästi valmistelemaan vakavaa asemansa muutosta.
Nämä valmistukset olivat siinä, että hänen kamarineitonsa lähetettiin pikalähetin suojelemana Pariisiin hankkimaan sieltä morsiamen kapiot, joille kuitenkin on kerrassaan alhaista ja sopimatonta tässä kertomuksessa antaa kotimainen nimi; mutta noudattaen yleistä tapaa, että kertomuksen on pysyteltävä siinä kielessä, jolla se ilmoittaa olevansa kirjoitettu, se ei tässä suostu käyttämään ranskalaista nimitystä. Rikas ja kaunis pukuvarasto, jonka nämä asiamiehet muutamassa viikossa hankkivat, kuljetettiin sitte välillä olevien, tulliasemia vilisevien maiden läpi; näiden asemien varusväkenä oli suunnaton armeija nukkavieruja, univormupukuisia kerjäläisiä, jotka herkeämättä toistelivat »Kerjäläisen rukousta» tämän komeuden ääressä, ikäänkuin jokainen sotilas heistä olisi ollut muinainen Belisarius kerjäläisenä; heitä oli niin monta legionaa, että ellei pikalähetti olisi tuhlannut puolitoista vakallista hopearahoja heidän kurjuutensa lieventämiseksi, olisivat he penkoneet koko pukuvaraston repaleiksi, ennenkuin se olisi ollut Roomassa. Se saatiin kuitenkin kuljetetuksi tuuma tuumalta riemusaatossa kaikkien näiden vaarojen läpi ja saapui hienossa kunnossa matkansa päähän.
Täällä se levitettiin valittujen ystävättärien nähtäväksi joiden lempeissä sydämissä se herätti leppymättömiä tunteita. Samalla ryhdyttiin tarmokkaisiin valmistuksiin sen päivän varalle, jolloin muutamat sen kalleuksista joutuisivat kaiken kansan nähtäviksi. Kutsukortteja hääaamiaisille lähetettiin puolelle Romuluksen kaupungissa oleskelevalle englantilaiselle maailmalle; toinen puoli aseistautui ja asettui arvostelevina vapaaehtoisina eri asemiin juhlapaikan ulkopuolelle. Loistava ja ylhäinen englantilainen signor Edgardo Dorrit saapui ylimääräisellä postikyydillä liejuisia, syväraiteisia maanteitä pitkin Neapelista (jossa oli kiilloitellut ulkopintaansa jalostavassa seurustelussa neapelilaisen aatelin kanssa) kunnioittamaan juhlaa läsnäolollaan. Paras hotelli ja kaikki sen keittotaidolliset palvelushenget oli pantu työhön juhlaa voimistamaan. Mr Dorritin vekselit saivat melkein aikaan hyökkäyksen Torloniapankkiin. Brittiläinen konsuli ei ollut koko virka-aikanaan ollut tekemisissä tällaisten häiden kanssa.
Päivä koitti, ja Kapitolion naarassusi olisi saattanut murista kateudesta nähdessään, millä tavalla Saaren raakalaiset nykyisin viettivät juhliaan. Paheellisten sotilaskeisarien murhaajapäiset kuvapatsaat, joiden inhoittavaa riettautta eivät kuvanveistäjät olleet kyenneet imartelemaan olemattomiin, olisivat saattaneet astua alas jalustoiltaan ryöstääkseen morsiamen. Tukkeutunut vanha suihkukaivo, jossa gladiaattorit ennen muinoin peseytyivät, olisi voinut virota uudelleen eloon juhlan kunniaksi. Vestan temppeli olisi saattanut kohota pystyyn raunioistaan vartavasten lisätäkseen juhlan loistoa. Olisivat kyllä saattaneet, mutta eivät kuitenkaan tehneet niin. Samaten kuin tuntevatkin olennot — kuten toisinaan luomakunnan herrat ja herrattaretkin — olisivat saattaneet tehdä paljon, mutta eivät tehneet mitään. Juhlamenot sujuivat ihailtavan komeasti: mustakaapuisia, valkeapukuisia, punaruskeakaapuisia munkkeja pysähtyi katselemaan vaunuja, lammasnahkoihin puettuja, kierteleviä talonpoikia kerjäili ja soitti huilua ikkunoiden alla, englantilaiset vapaaehtoiset marssivat ohi, päivä painui mailleen, juhla läheni loppuaan, tuhannet kirkonkellot kajahduttelivat vespersoittoaan häähumusta huolimatta, ja pyhä Pietari kielsi olevansa missään tekemisissä sen kanssa.
Mutta tähän aikaan oli morsian jo lähellä ensimmäisen päivätaipaleensa päätä, matkallaan Firenzeen. Nämä häät olivat merkilliset siitä, että morsian niissä oli kaikki kaikessa. Ei kukaan huomannut sulhasta. Ei kukaan huomannut ensimmäistä morsiusneitoa. Harvat olisivat säteilevän loiston tähden voineet erottaakaan Pikku Dorritia (jolla oli tämä osa suoritettavanaan), vaikkapa ehkä monikin etsi häntä katseillaan. Ja niin morsian sitte astui kauniisiin vaunuihinsa, sattumalta sulhasen seuraamana, ja vierittyään muutaman minuutin ajan tasaisesti kaunista kivitystä pitkin alkoi täristellä toivottomuuden lätäkön läpi ja sitte pitkän pitkää kurjuuden ja raunioiden reunustamaa viertotietä. Muidenkin häävaunujen kerrotaan sekä sitä ennen että sen jälkeen kulkeneen samaa tietä.
Kun Pikku Dorrit sinä iltana tunsi itsensä hiukan yksinäiseksi ja hiukan alakuloiseksi, ei mikään olisi ollut tehokkaampana vastapainona tälle masennukselle kuin jos hän olisi saanut istua käsitöineen isänsä luona, kuten entisinä aikoina, huolehtia hänen illallisestaan ja auttaa hänet levolle. Mutta sellaista ei käynyt ajattelemienkaan nyt heidän istuessaan loistovaunuissaan, mrs General ajajanistuimella. Ja illallinen! Jos mr Dorrit halusi illallista, oli hänellä italialainen kokki ja sveitsiläinen sokerileipuri, joiden täytyi panna päähänsä paavinhiipan korkuiset lakit ja keitellä kaikenlaisia salaperäisiä alkemistisiä sekoituksia kuparikattiloissa alakerran laboratoriossa, ennenkuin ateria saatettiin tarjota hänelle.
Mr Dorrit oli opettavainen ja ajatusrikas tänä iltana. Jos hän olisi ollut yksinkertaisen hellä ja rakastava, olisi hän tehnyt Pikku Dorritille paljon enemmän hyvää, mutta tämä hyväksyi hänet sellaisena kuin hän oli — milloinkapa hän ei olisi niin tehnyt! — ja teki hänestä parhaan mahdollisen. Mrs General vetäytyi viimein omalle puolellensa. Tämä hänen lähtönsä iltaisin tapahtui aina mitä kylmäkiskoisimmin juhlamenoin, ikäänkuin mielikuvitus olisi ollut jähmetytettävä kiveksi, jottei se pääsisi seuraamaan häntä. Suoritettuaan nämä kankeat valmistelunsa, jotka vastasivat jonkinlaista tyylikästä plutoonan harjoitusta, hän poistui. Silloin kiersi Amy käsivartensa isän kaulaan ja toivotti hänelle hyvää yötä.
»Amy, rakkaani», sanoi mr Dorrit tarttuen hänen käteensä, »nyt päättynyt päivä on — hm — tuottanut minulle suurta mielenliikutusta ja tyydytystä».
»Ja hiukan väsyttänytkin sinua, rakas isä?»
»Ei», kielsi mr Dorrit, »ei ole; sellaista väsymystä, joka johtuisi tällaisesta, puhtainta tyydytystä tuottavasta tilaisuudesta, en tunne ensinkään».