Pikalähetti ei ollut hyväksynyt mr Dorritin aikomusta asettua asumaan ystävän taloon, vaan saattoi hänet mieluummin erääseen hotelliin Brook Streetille, Grosvenor Squaren varrelle. Mr Merdle määräsi vaununsa olemaan valmiina varhain seuraavana aamuna, jotta hän saisi heti aamiaisen jälkeen käydä tervehtimässä mr Dorritia.
Loistavat olivat vaunut, kiiltävä hevosten karva, välkkyilevät valjaat ja ylelliset ja komeat palvelijain puvut. Rikkaan miehen rikkautta vastasivat rikkaat varustukset. Oikeat Merdle-ajoneuvot! Varhaiset kadulla liikkujat katselivat niiden jälkeen ja sanoivat, pelonsekainen kunnioitus äänessä: »Siinä hän ajaa!»
Siinä hän ajoi, kunnes Brook Street pysähdytti hänet. Siinä jalokivi ilmestyi loistavasta lippaastaan, itse kaikkea muuta kuin loistavana.
Hälinää ja hämmästystä hotellissa. Merdle! Isäntä, muuten kopea herra, joka juuri oli ajanut kaupunkiin täysiverisellä parivaljakolla, tuli ulos häntä vastaan ja saattoi hänet yläkertaan. Kirjurit ja palvelijat kurkistelivat häntä sivukäytävistä ja sattuivat liikkumaan ovissa ja kulmauksissa saadakseen nähdä hänet. Merdle! Oi aurinko, kuu ja tähdet! Tämä suuri mies, rikas mies, joka tavallaan oli tarkastanut ja oikaissut Uuden Testamentin ja jo astunut taivaan valtakuntaan! Mies, joka saattoi kutsua kenet tahtoi aterioimaan kanssansa ja joka oli tehnyt rahaa! Kun hän nousi portaita ylös, asettui ihmisiä jo alemmille rappusille odottamaan, jotta hänen varjonsa hänen alas tullessaan lankeisi heihin. Samoin tuotiin ennen muinoin sairaita apostolien läheisyyteen — jotka eivät kuuluneet seuraelämään eivätkä olleet tehneet rahaa.
Mr Dorrit istui aamupuvussaan, sanomalehti kädessä aamiaispöydässään.
Pikalähetti, kiihtymystä äänessä, ilmoitti: »Miss' Mairdale!» Mr
Dorritin täpötäysi sydän hypähti, kun hän kavahti pystyyn.
»Mr Merdle — tämä on — hm — todella suuri kunnia. Sallikaa minun ilmaista — hm — minkä arvon, kuinka suuren arvon panen tälle — hm — hm —erinomaisen imartelevalle kohteliaisuudelle. Olen täysin tietoinen siitä, kuinka aikanne rajoitettu ja kuinka — hm — suunnattoman kallis se on.» Mr Dorrit ei saanut sanaa »suunnattoman» lausutuksi mielestään kyllin painokkaasti. »Olen äärettömän kiitollinen minulle osoittamastanne huomaavaisuudesta, kun — hm — näin varhain suotte — hm — minulle hetkisen — hm —korvaamattomasta ajastanne.» Mr Dorrit kirjaimellisesti vapisi puhutellessaan suurta miestä.
Mr Merdle lausui hillityllä, epäselvällä, epäröivällä äänellään jotakin, mikä saattoi olla mitä hyvänsä, ja sanoi lopuksi: »Iloitsen tuttavuudestanne, sir.»
»Olette kovin ystävällinen», vastasi mr Dorrit. »Todella ystävällinen.» Vierailija oli nyt istuutunut ja pyyhkäisi isolla kädellään väsynyttä otsaansa. »Toivoakseni voitte hyvin, mr Merdle?»
»Voin niin hyvin — niin, kuten tavallisesti», vastasi mr Merdle.
»Teillä lienee suunnattomasti työtä.»