Mies näytti pitävän Finchingiä yhtä hyvänä kuin ketä tahansa muuta, sillä peräytyessään mr Dorritin ankaran katseen edessä hän vastasi: »Erästä rouvaa, sir.»
»En tunne sennimistä rouvaa sir», vastasi mr Dorrit. »Ottakaa pois tämä kortti. En tunne ketään Finchingiä, en miestä enkä naista.»
»Anteeksi, sir. Tämä rouva sanoi tietävänsä, että ette tunne hänen nimeänsä. Mutta hän pyysi minua ilmoittamaan teille, että hän aikaisemmin oli tuntenut miss Dorritin. Nuoremman miss Dorritin, sanoi rouva, sir.»
Mr Dorrit rypisti kulmiansa ja myöntyi hetken, parin päästä sanomaan: »Ilmoittakaa mrs Finchingille, sir», painostaen nimeä, aivan kuin miesparka olisi ollut vastuussa siitä, »että hän voi tulla sisään».
Lyhyenä miettimisaikanaan oli hän ehtinyt harkita, että ellei hän ottaisi mrs Finchingiä puheillensa, saattaisi tämä alhaalla jättää jonkun sanoman tai puhua jotakin, mikä epäedullisesti viittaisi hänen menneisyyteensä. Tästä aiheutui myöntymys, ja Flora astui sisään palvelijan luotsaamana.
»Minulla ei ole kunnia», virkkoi mr Dorrit kortti kädessä ja sennäköisenä, kuin tämä kunnia ei olisi ensiluokkainen, jos se olisi ollutkin suotu hänelle, »tuntea tätä nimeä eikä teitä itseännekään, madam. Nostakaa tuoli, mies.»
Vastuunalainen mies totteli säpsähtäen ja hiipi sitten ulos varpaisillaan. Flora, ujosti väristen, esittäytyi ja veti harson silmiltään. Samalla kertaa levisi huoneeseen omituinen tuoksujen sekoitus, ikäänkuin hajuvesipulloon olisi erehdyksestä kaadettu konjakkia tai konjakkipulloon hajuvettä.
»Pyydän mr Dorritilta tuhannesti anteeksi ja sekin on liian vähän kun tunkeun tällä tavalla taloon mikä on tiedän sen julkeata naiselta ja yksinäiseltä lisäksi mutta arvelin sen kuitenkin olevan parasta vaikka se oli vaikeata ja näyttää sopimattomaltakin tosin mr F:n täti mielellään olisi seurannut mukana ja voimakasluontoisena ja älykkäänä hämmästyttänyt hänellä kun on elämänkokemusta jonka hän monivaiheisessa elämässään on hankkinut, mr F. itse sanoi usein että vaikka hän oli saanut hyvän kasvatuksen Blackheathin läheisyydessä joka maksoi kahdeksankymmentä guineaa mikä on aika paljon vanhemmille niin hän oppi ensimmäisenä vuotena matkustellessaan ja kaupatessaan erästä tavaraa josta ei kukaan tahtonut kuulla puhuttavan vielä vähemmin ostaa joka hänellä oli ennen viinikauppaa pitkän ajan enemmän kuin kuutena vuotena opistossa jota johti naimaton opettaja vaikka en tiedä enkä ole milloinkaan ymmärtänyt miksi naimaton olisi viisaampi kuin nainut mutta anteeksi tästä minun ei pitänyt puhua.»
Mr Dorrit seisoi kuin juurtuneena matolla, ymmärtämättä mitään.
»Minun täytyy myöntää ettei minulla ole mitään vaatimuksia tai oikeutuksia», jatkoi Flora, »mutta tunsin tämän rakkaan pienen olennon muuttuneissa oloissa tämä saattaa näyttää tunkeilevalta mutta niin se ei ole tarkoitettu ja taivas tietää ettei puoli kruunua päivässä ollut totisesti paljon sellaiselle ompelijalle kuin hän oli vaan päinvastoin eikä siinä suinkaan ole mitään alentavaa työmies on palkkansa ansainnut ja olisin näin suonut hänen saavan sen useammin ja enemmän ravitsevaa ruokaa ja vähemmän reumatismia selässä ja säärissä poloinen.»