»Madam», sanoi mr Dorrit vaivaloisesti hengittäen sillä välin kuin mr F:vainajan leski pysähtyi myös hengähtääkseen, »madam», ja mr Dorrit oli hyvin punainen, »jos tarkoitatte että — hm — entisinä aikoina — hm — eräs tyttäristäni — hm — olisi ollut tekemisissä — hm — päiväpalkkojen kanssa, madam, niin tahdon huomauttaa, että tämä tosiseikka — otaksuen, että se on tosiseikka, ei milloinkaan ole ollut minun tiedossani. Hm. En olisi sallinut sitä. Hm. En milloinkaan! En milloinkaan!»
»Tarpeetonta puhua enää tästä asiasta», vastasi Flora, »enkä olisi suinkaan maininnut siitä mutta katsoin sen olevan hänelle kunniaksi ja käytin jonkinlaisena suosituskirjeenä ja että se on tosiseikka siitä ei ole epäilystäkään ja voitte olla varma siitä sillä tämä puku joka minulla nyt on päälläni todistaa sen ja on hyvin tehty vaikka se näyttäisi paremmalta kauniimmalla vartalolla sillä minun on liian lihava enkä tiedä mitä tekisin laihtuakseni mutta anteeksi eksyin taas asiasta.»
Mr Dorrit peräytyi jäykästi tuolinsa luo ja istuutui, Floran katsoessa häneen lepyttäväsi ja leikkiessä päivänvarjollaan.
»Tämä rakas pieni olento», jatkoi Flora, »joka pyörtyi aivan hervottomaksi ja kalpeaksi ja kylmäksi minun omassa talossani tai ainakin isän vaikkei se ole aivan oma mutta hyvin pitkäksi aikaa vuokrattu pilahinnasta samana aamuna jolloin Arthur — tyhmä tapa nuoruutemme ajoilta ja mr Clennam olisi paljoa sopivampi nykyoloissa ja varsinkin puhutellessa vierasta joka on ylhäisessä asemassa oleva herrasmies — kertoi hänelle iloisen uutisen jonka oli saanut kuulla Pancks-nimiseltä henkilöltä rohkaisee minua».
Kuullessaan mainittavan näitä molempia nimiä rypisti mr Dorrit otsaansa, tuijotti vieraaseensa, rypisti taas otsaansa, epäröi, sormet huulilla, kuten oli epäröinyt kauan sitten ja sanoi: »Pyytäisin, madam, että — hm —ilmoittaisitte asianne.»
»Mr Dorrit», sanoi Flora, »olette kovin hyvä kun sallitte minun tulla puheillenne ja varsin luonnollista on minusta että olette hyvä sillä vaikka olettekin komeampi huomaan yhdennäköisyyttä tosin olette iäkkäämpi mutta yhdennäköisyyttä kuitenkin, päätökseni tunkeutua luoksenne tein aivan omin päin neuvottelematta kenenkään ihmisen kanssa ja kaikkein vähimmin Arthurin kanssa — pyydän anteeksi Doyce ja Clennam en tiedä mitä sanon Clennam yksin — sillä tämän henkilön liittämiseksi kultavitjoilla ruusunhohteiseen aikaan jolloin kaikki tuska oli kaukana kuin taivas kannattaisi uhrata kuninkaan lunnaat vaikkei minulla ole aavistustakaan kuinka suuret ne olisivat mutta ilmaisen sillä vain kaikki mitä maailmassa omistan ja enemmän.»
Mr Dorrit toisti, kiinnittämättä huomiota viime sanojen vakavuuteen:
»Sanokaa asianne, madam.»
»Tiedän hyvin ettei se ole luultavaa», aloitti Flora, »mutta se on mahdollista ja koska se on mahdollista ja kun ilokseni luin sanomalehdestä teidän tulleen Italiasta ja palaavan sinne takaisin päätin yrittää sillä voisittehan tavata hänet tai kuulla hänestä ja mikä siunaus ja helpotus se olisi meille kaikille!»
»Sallikaa kysyä, madam», sanoi mr Dorrit, ajatukset ja käsitykset hurjassa mylläkässä, »kenestä — hm — kenestä», toisti hän sanan, korottaen ääntänsä sulassa epätoivossa, »kenestä nyt puhutte».
»Italiasta tulleesta ulkomaalaisesta, joka hävisi Cityssä ja josta epäilemättä olette lukenut lehdistä samoin kuin minäkin», vastasi Flora, »puhumatta yksityisistä tietolähteistä kuten Pancks-nimisestä joista käy ilmi kuinka muutamat ihmiset ovat ilkeitä ja kuiskuttelevat rumia asioita toisista tuomiten luultavasti toisia itsensä mukaan ja kuinka paljon levottomuutta ja harmia se luottaakaan Arthurille — aivan mahdotonta voittaa sitä — Doyce ja Clennamille».