Onneksi jonkinlaisen ymmärrettävän tuloksen saavuttamiselle ei mr Dorrit ollut lukenut eikä kuullut mitään tästä asiasta. Sen johdosta mrs Finching, pyytäen monin kerroin anteeksi suuria käytännöllisiä vaikeuksia, joita hänellä oli etsiessään taskuansa hameensa monista poimuista, viimein veti esille siitä poliisikuulutuksen, jonka mukaan Blandois-niminen, viimeksi Venetsiasta tullut ulkomaalainen herrasmies käsittämättömällä tavalla oli sinä ja sinä yönä hävinnyt siitä ja siitä osasta Lontoon kaupunkia; hänen tiedettiin sinä ja sinä tuntina ilmestyneen siihen ja siihen taloon, ja talon asukkaat todistivat hänen lähteneen sieltä niin ja niin monta minuuttia ennen puoltayötä, mutta sen koommin ei häntä ollut nähty. Tämän kuulutuksen, jossa oli tarkat paikan- ja ajanmääräykset sekä salaperäisesti hävinneen ulkomaalaisen herrasmiehen yksityiskohtaiset tuntomerkit, luki mr Dorrit alusta loppuun saakka.
»Blandois!» sanoi mr Dorrit. »Venetsia! Ja nämä tuntomerkit. Minä tunnen tämän herran. Hän on ollut minun talossani. Hän on läheinen tuttava erään hyvästä perheestä olevan, mutta köyhissä oloissa elävän herrasmiehen kanssa, jonka — hm — hm — suojelija minä olen.»
»Sitä suuremmalla syyllä voin ilmituoda nöyrän ja hartaan pyyntöni», vastasi Flora, »että matkustaessani takaisin olisitte niin hyvä ja etsisitte tätä herraa kaikilla teillä ja kaikissa mutkissa kysyisitte häntä kaikissa hotelleissa ja oranssipuiden keskellä ja viinitarhoissa ja tulivuorten luona ja kaikkialla sillä hänen täytyy olla jossakin ja miksei hän tule esiin ja ilmoita missä on jotta kaikki selviäisi?»
»Pyydän kysyä, madam», ja mr Dorrit viittasi poliisikuulutukseen, »kuka on Clennam ja Kumpp.? Hm. Näen sen tässä mainittuna yhteydessä sen talon asukasten kanssa, johon mr Blandoisin oli nähty menevän; kuka on Clennam ja Kumpp.? Onko se sama henkilö, jonka aikaisemmin olen — hm — ohimennen — hm — tavannut ja jota luulen teidän maininneen?»
»Onko se — hm — sama henkilö?»
»Se on kerrassaan toinen henkilö», vastasi Flora, »jolla ei ole sääriä vaan pyörät ja joka on inhoittavin nainen vaikka onkin hänen äitinsä».
»Clennam ja Kumpp — hm — äiti!» huudahti mr Dorrit.
»Ja sitte vielä vanha mies sitäpaitsi», selitti Flora.
Tämä kuvaus näytti olevan vähällä sekoittaa järjen mr Dorritilta. Eikä sen selvittämiselle suinkaan ollut eduksi, että Flora nyt heittäytyi vuolassanaisesti erittelemään mr Flintwinchin kaulahuivia ja kuvaamaan miestä ruosteiseksi, sääryksiin puetuksi ruuviksi, tekemättä minkäänlaista selventävää erotusta hänen ja mrs Clennamin välillä. Tämä sekasotku, jossa mullin mallin myllersi mies ja nainen, sääret ja pyörät, ruosteinen ruuvi ja ilkeys ja säärykset, saattoikin mr Dorritin sellaiseen hämmennyksen tilaan, että hän oli säälittävä nähdä.
»Mutta en tahdo pidättää teitä hetkeäkään enää», sanoi Flora, joka huomasi hänen tilansa, vaikkei voinut aavistaa, että se oli hänen aikaansaamansa, »jos olette niin hyvä ja herrasmiehenä lupaatte sekä matkallanne Italiaan että perillä etsiä sitä mr Blandoisia kaikkialta ylhäältä ja alhaalta ja jos löydätte hänet tai kuulette hänestä kehoittaa häntä tulemaan esiin jotta kaikki asiat selviäisivät».