Pihassa olivat läsnä kaikki velkavangit ja vartijat. Siellä olivat mr Pancks ja mr Rugg, jotka olivat tulleet katsomaan työnsä kruunausta. Siellä sepitteli nuori John uutta hautakirjoitusta itselleen siltä varalta, että kuolisi sydämen murtumiseen. Siellä esiintyi patriarkallinen Casby, näyttäen niin peloittavan hyväntahtoiselta, että monet ihastuneet vangit tarttuivat innostuneina hänen käteensä ja monen vangin vaimo tai naissukulainen suuteli hänen kättänsä varmana siitä, että kaikki tämä oli hänen työtänsä. Sinne oli kokoontunut tavallinen tällaisissa tilaisuuksissa töllistelevä ihmisjoukko. Siellä oli hän, jolla oli hämärät epäluulot vankilan johtajan kähveltämän rahaston suhteen ja joka oli noussut kello viisi aamulla kirjoittaakseen valmiiksi täysin käsittämättömän selostuksen tästä jutusta; sen hän sitten uskoi mr Dorritin huostaan äärimmäisen tärkeänä asiakirjana, jonka oli määrä hämmästyttää hallitusta ja aiheuttaa vankilanjohtajan kukistuminen. Siellä oli velkavanki, joka käytti kaiken tarmonsa joutuakseen velkaan ja joka pyrki vankilaan yhtä innokkaasti kuin muut pyrkivät sieltä pois ja jonka asiat aina selviteltiin kiitoksin ja kohteliain sanoin; jota vastoin hänen rinnallaan seisova velkavanki, pieni ruikuttava, ahkera käsityöläinen, joka äärimmäisin ponnistuksin koetti välttää joutumasta velkaan, huomasi sangen vaikeaksi saada avukseen asiamiestä, joka sitten monin nuhtein ja soimauksin selvitteli hänen asiansa. Siellä oli mies, jolla oli paljon lapsia ja paljon huolia ja jonka vararikko hämmästytti kaikkia; siellä oli mies, jolla ei ollut ensinkään lapsia ja suuret mahdollisuudet ja jonka vararikko ei hämmästyttänyt ketään. Siellä oli niitä, jotka aina pääsisivät vapaiksi huomenna, mutta aina siirsivät lähtönsä edemmäksi; siellä oli eilen tulleita vankeja, jotka olivat paljon kateellisempia ja harmistuneempia tästä onnen oikusta kuin kauan häkissä eläneet linnut. Siellä oli sellaisia, jotka pelkästään mielensä alhaisuudessa kumartelivat ja ryömivät rikastuneen marshalsealaisen ja hänen perheensä edessä, ja toisia, jotka tekivät niin vain siksi, että heidän silmänsä olivat niin tottuneet vankeuden ja köyhyyden hämärään, etteivät ne sietäneet näin kirkasta päivänpaistetta. Siellä oli monta, joiden shillingit olivat solahtaneet isän taskuihin ruuan ja juoman ostamista varten, muttei ketään, joka tämän avustuksen nojalla olisi tunkeilevasti ollut »hyvä veli» hänen kanssansa. Pikemminkin saattoi näistä häkkilinnuista huomata, että he hieman arkaillen katselivat tätä suurenmoiseen vapauteen pääsevää lintua ja olivat taipuvaisia vetäytymään häkkiinsä ja näyttivät olevan hiukan hämillään hänen kulkiessaan ohitse.
Näiden katselijoiden puhki liikkui pieni saattue veljesten johtamana hitaasti porttia kohden. Mr Dorrit, jonka mielessä risteilivät mietteet, kuinka nämä raukat tulisivat toimeen ilman häntä, oli ylhäinen ja alakuloinen, muttei hajamielinen. Hän taputteli lasten päitä, kuten sir Roger de Coverley matkalla kirkkoon, hän puhutteli taempana seisovia vankeja ristimänimiltä, hän oli alentuvainen kaikkia kohtaan ja näytti kulkevan kultakirjaimin säteilevä kehoituslause ympärillään. »Lohduttaudu, kansani, koeta kestää tämä kärsivällisesti!»
Kolme komeaa eläköönhuutoa ilmoitti, että hän oli astunut portin läpi ja että Marshalsea oli jäänyt orvoksi. Ennenkuin niiden kaiku oli tauonnut kiirimästä vankilamuureissa, oli perhe noussut vaunuihin ja lakeija piteli astinlautaa.
Silloin, eikä ennemmin, huusi miss Fanny äkkiä: »Herra Jumala, missä
Amy on?»
Isä oli luullut hänen olevan sisaren kanssa. Sisar oli luullut hänen olevan »jossakin». He olivat kaikki luottaneet siihen, että hän kuten aina olisi tyynenä oikealla ajalla oikeassa paikassa. Tämä vankilasta lähtö oli kenties heidän yhteisen elämänsä ensimmäinen toimi, jonka he suorittivat ilman häntä.
Minuutti oli ehkä kulunut vastauksen etsinnässä tähän kysymykseen, kun miss Fanny, joka paikaltaan vaunuissa näki porttihuoneeseen johtavan pitkän, kapean käytävän, punastui suuttuneena.
»No, täytyypä sanoa, isä», huusi hän, »että tämä jo on häpeällistä!»
»Mikä on häpeällistä, Fanny?»
»Täytyypä sanoa, että se todella on inhoittavaa», toisti Fanny. »Tämän tähden voisi melkein tällaisessakin tilaisuudessa toivoa olevansa kuollut! Täällä tulee tuo Amy lapsi yllään ruma, vanha, kulunut pukunsa, jota hän niin itsepäisesti on pitänyt, isä, jota pyytämällä pyysin häntä vaihtamaan toiseen; mutta hän kieltäytyi aina ja lupasi tänä päivänä vasta vaihtaa pukua, koska tahtoi käyttää vanhaa pukuaan niin kauan kuin oleskeli täällä sinun kanssasi — mikä on vain haaveellista hölynpölyä, alhaisinta laatua — täällä nyt tuo lapsi tulee ja häpäisee meitä loppuun saakka ja vielä viimeisellä hetkellä, kun hänet kannetaan ulos sittenkin siinä puvussa, ja kantajana vielä tuo mr Clennam!»
Rikos todistettiin samassa hetkessä kuin syytös lausuttiin. Clennam ilmestyi vaununovelle kantaen pientä tajutonta olentoa sylissään.