»Tähänkin vuodenaikaan, nuori John?»
»Melkein kaikkina vuodenaikoina, sir. En ole huomannut mitään erotusta.
Toivotan teille hyvää yötä, sir.»
»Odottakaa hetkinen, John, — hm — odottakaa hetkinen. Hm. Antakaa minulle sikaarit, John — olkaa hyvä.»
»Tietysti, sir.» John laski vapisevin käsin käärön pöydälle.
»Odottakaa hetkinen, nuori John, odottakaa vielä hetkinen. Olisin iloinen, jos — hm — voisin lähettää pienen — hm — muistolahjan näin luotettavan henkilön mukana, jaettavaksi — hm hm — heidän kesken — hm —kunkin tarpeiden mukaan. Eihän teillä ole mitään sitä vastaan, John?»
Hänen kätensä vapisi niin, että maksuosoituksen kirjoittamiseen kului pitkä aika, ja kun se viimein oli valmis, oli käsiala tutisseen kynän töherrystä. Osoitus oli sadan punnan arvoinen. Hän käänsi sen kokoon, pisti sen nuoren Johnin käteen ja puristi tätä omassaan.
»Toivon, että — hm — unohdatte — hm — äskeisen, John.»
»Älkää puhuko siitä, sir, älkää millään muotoa. Vakuutan, etten kanna mitään kaunaa, sir.»
Mutta mikään ei Johnin siellä ollessa enää voinut antaa hänen kasvoillensa niiden luonnollista väriä ja ilmettä eikä muuttaa hänen käytöstänsä luonnolliseksi.
»Ja, John», sanoi mr Dorrit puristaen vielä kerran hänen kättänsä ja päästäen sen sitte irti, »toivon, että olemme — hm — yhtä mieltä siitä, että tämä keskustelumme jää vain meidänkeskiseksi ja että te lähtiessänne täältä pidättäydytte sanomasta kenellekään mitään, mikä voisi — hm — ilmaista että — hm — minä joskus —»