»Frederick», sanoi hän, kääntyen veljensä puoleen, »neuvon sinua menemään heti nukkumaan».
»Ei, William. Minä odotan, kunnes syöt illallista.»
»Frederick», vastasi veli terävästi, »pyydän sinua menemään nukkumaan. Esitän — hm — erikoisena, henkilökohtaisena pyyntönä, että menet nukkumaan. Sinun pitäisi jo aikoja sitten olla vuoteessa. Olet kovin heikko.»
»Häh!» sanoi vanhus, joka ei muuta halunnut kuin olla veljelleen mieliksi. »Niin, niin, niin! Lienen todellakin sitä.»
»Rakas Frederick», vastasi mr Dorrit, ilmaisten hämmästyttävää ylemmyyttä veljensä vajavoimaisuutta kehtaan, »siitä ei ole epäilystäkään. Minusta on tuskallista nähdä sinua noin raihnaisena. Hm. Se kiusaa minua. Hm. Et ole mielestäni ensinkään reippaan näköinen. Tällainen elämä ei sovellu sinulle. Sinun pitäisi olla varovaisempi, sinun pitäisi olla hyvin varovainen.»
»Menenkö siis nukkumaan?» kysyi Frederick.
»Rakas Frederick», sanoi mr Dorrit, »mene, minä pyydän sitä hartaasti. Hyvää yötä, veljeni. Toivon, että olet reippaampi huomenna. En ole ensinkään tyytyväinen ulkomuotoosi. Hyvää yötä, rakas veikko!» Hyvästeltyään veljensä näin armollisesti vaipui hän taas horroksiin jo ennen kuin toinen ennätti kunnolleen ulos huoneesta ja olisi kaatunut lattialle, ellei hänen tyttärensä olisi tukenut häntä.
»Setäsi näkyy olevan kovin sekava päästänsä, Amy», sanoi hän ollessaan taas hereillä. »Hän on — hm — hajamielisempi ja puhuu — hm — katkonaisemmin kuin — hm — milloinkaan. Onko hän sairastanut minun poissaollessani?»
»Ei, isä.»
»Huomatahan sinäkin, Amy, suuren — hm — muutoksen hänessä?»